• MT-gallup: Vihreissä hakkuiden kannattajia ja vastustajia lähes yhtä paljon

    Ville Niinistön ja Juha Sipilän välille syttyi sunnuntaina kiihkeä sanasota hakkuukannoista.
    Hakkuut tuottavat sytykkeitä poliittiseen keskusteluun.
    Hakkuut tuottavat sytykkeitä poliittiseen keskusteluun. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    4.3.201911:00
    MT toimitus

    Vihreiden ja keskustan välille syttyi viikonvaihteessa kiihkeä sanasota suhtautumisesta hakkuumääriin.

    Twitter leimahti, kun keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Uutissuomalaisen haastattelussa, että "punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat."

    Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö syytti pääministeriä valehtelusta, sillä hänen mukaansa puolueilla on eri näkemyksiä eikä hakkuukieltoa ole esitetty.

    Sipilä vastasi Ylen pääministerin haastattelutunnilla viittaamalla kyselyyn, jossa 95 prosenttia vihreiden kansanedustajista haluaisi vähentää heti puun käyttöä.

    MT kysyi joulukuussa suomalaisten mielipiteitä hakkuisiin. Kyselyssä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat erottuivat selkeimmin ryhminä, jotka halusivat vähentää hakkuita. Molempien puolueiden kannattajista 44 prosenttia vastasi, että hakkuita tulisi vähentää.

    Vihreiden kannattajista vain yksi prosentti oli valmis lisäämään hakkuita. Kuitenkin peräti 40 prosenttia vihreiden kannattajista halusi pitää hakkuut ennallaan.

    Vasemmistoliiton kannattajista kahdeksan prosenttia vastasi, että hakkuita pitäisi lisätä. Ennallaan eli nykyisellä tasolla hakkuut pitäisi 22 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista.

    SDP:n kannattajista seitsemän prosenttia oli hakkuiden lisäyksen ja 21 prosenttia niiden vähentämisen kannalla, 55 prosenttia pitäisi hakkuumäärät ennallaan. Kantaansa ei osannut sanoa 17 prosenttia vastaajista.

    Keskustan kannattajat suhtautuivat selvästi suopeimmin hakkuisiin ja lisähakkuisiin. Lisähakkuiden kannattajia oli keskustan äänestäjissä 35 prosenttia. Ennallaan hakkuut pitäisi 47 prosenttia ja vain 10 prosenttia vastasi, että hakkuita tulisi vähentää.

    Tutkimuksen teki Kantar TNS Oy joulukuussa ja siihen vastasi 1 060 henkilöä. Koko tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa, mutta puoluekannatusten osuuksissa marginaali on suurempi.

    Juttua ja otsikkoa muutettu 4.3.2019 kello 13:05. Tarkennettiin tutkimuksen virhemarginaalin laskentatapaa ja muokattiin otsikkoa.

    Lue myös:

    Uutissuomalainen: Keskusta halua hakata metsiä enemmän ja kasvattaa samaan aikaan hiilinielua – Sipilä syyttää punavihreitä metsien käyttökiellosta

    Ville Niinistö suuttui pääministerin metsäpuheista: "Ilmiselvästi tahallinen valehtelu on jo törkeää"

    MT-Gallup: Enemmistö suomalaisista hyväksyy nykyisen hakkuumäärän

    Artikkelin aiheet
    MT-gallup
    hakkuut
    Vihreät
    Keskusta
    metsäpolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle