• Video: Olavi Hentilä kairaa pilkkireiät lihasvoimalla – "Hyvän lämmön tästä vaan saa"

    Hentilä ei usko kymmenien reikien taktiikkaan, vaan tekee päivässä muutamia avantoja.
    Metsä
    17.3.202221:30
    Olli Kangas

    Pakkasta oli noin 30 astetta, kun pilkkiseurueemme aloitti aamuisen kelkkamatkan kohti Olavi Hentilän valitsemaa tunturijärveä Inarissa.

    Vieheitä itsekin tekevä Hentilä oli sellaisessa vahvassa uskossa, että juuri tämä järvi on tällä hetkellä suurten ja keskikokoisten rautujen ottipaikkana kovaa tasoa.

    Päivä ei ollut vielä aivan kirkas, kun ensimmäiset reiät kairailtiin ja pilkit saatiin veteen.

    Jään alla oli kuitenkin hiljaista. Kun auringonpaiste ylsi kurottumaan tunturin yli järven vastarannalle, päätettiin siirtyä sinne. Ainakin olisi hiukan lämpimämpi.

    Toki lämpötila oli jo muutenkin lempeämpi kuin aamun kelkkailun lähtöpisteessä, nyt viihdyttiin hyvin noin 15 asteen pakkasessa.

    Hentilä on perinnemiehiä, hän kairaa reiät lihasvoimalla. Hän ei myöskään usko kymmenien reikien taktiikkaan, vaan tekee päivässä muutamia avantoja. Hän vaihtaa mieluummin viehettä kuin paikkaa. Välillä kairan terään kertyy jäätä. Silloin on seuraavan reiän teko entistäkin urheilullisempaa.

    "Hyvän lämmön tästä vaan saa", miettii Hentilä kairatessaan kaikin voimin.

    Veijo Määttä asensi kaikunsa jälleen uuden avannon äärelle, ja ruudulla näkyykin vilskettä.

    "Siellä menee noin kiloisia rautuja. Mutta kun laitan pilkin, ne menevät pois", harmittelee Määttä.

    Ei ole ottipäällä rautu tänään, ei vaikka ukot esittelevät kaikentyylisiä mormuskoja houkutuspelteineen. Ilma on kyllä sanoinkuvaamattoman kaunis, ja tunturimaisema kyydittää mielen auvoiseen arktiseen flow-tilaan. Sitä ei vastahakoinen rautukaan saa häirittyä.

    "Kyllä on vaikea päivä tänään, olisikohan liian kaunis ilma hyvään pilkkitulokseen", pohtii Hentilä apeana.

    Hän koittaa kaikin voimin saada iloisuutta irti siitä ainoasta raudusta, jonka on jäälle saanut nostettua.

    "Kyllä siitä hyvää tulee, kun sen voissa paistaa."

    Niinhän se on. Siitä ainoasta tulee suorastaan uskomattoman hyvää.

    Artikkelin aiheet
    Olavi Hentilä
    pilkkiminen
    Inari
    rautu
    lihasvoima
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle