• Helsinkiin eksynyt metsäpeura pääsi kaupungin humusta lajitovereidensa pariin Lauhanvuoren kansallispuistoon – samalla kyydillä siirrettiin kolme muuta peuraa

    Pitkän matkan kotiseuduiltaan Helsinkiin yksikseen harhaillut ja sen vuoksi nälkiintynyt urosvasa on edelleen pienikokoinen.
    Helsinkiin eksynyt ja nälkiintynyt urosvasa on edelleen pienikokoinen. Se on 20 kiloa samanikäistä tarhassa kasvanutta urosta kevyempi eli suunnilleen naarasvasojen kokoinen.
    Helsinkiin eksynyt ja nälkiintynyt urosvasa on edelleen pienikokoinen. Se on 20 kiloa samanikäistä tarhassa kasvanutta urosta kevyempi eli suunnilleen naarasvasojen kokoinen. Kuva: Annika Sorjonen / Korkeasaari Zoo
    Metsä
    16.2.202216:48
    Sari Penttinen

    Helsinkiin eksynyt ja Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidettu metsäpeuran vasa on siirretty Lauhanvuoren kansallispuistoon, tiedottaa Korkeasaaren eläintarha.

    Eläin siirrettiin yhdessä kolmen muun Korkeasaaressa syntyneen lajitoverinsa kanssa kansallispuistossa sijaitsevaan totutustarhaan. Nuoret peurat ovat mukana MetsäpeuraLife-hankkeessa ja ne on tarkoitus vapauttaa kansallispuistoon ensi kesänä.

    Eläinkuljetus Korkeasaaresta kohti Etelä-Pohjanmaata lähti liikkeelle tiistaina. Eläimet siirrettiin traileriin nukutettuina ja herätettiin ennen matkalle lähtöä.

    Villieläinsairaalassa hoidettu vasa nostettiin viimeisenä omalle olkipedilleen, kerrotaan eläintarhan tiedotteessa.

    Pitkän matkan kotiseuduiltaan Helsinkiin yksikseen harhaillut ja sen vuoksi nälkiintynyt urosvasa on edelleen pienikokoinen. Se on 20 kiloa samanikäistä tarhassa kasvanutta urosta kevyempi eli suunnilleen naarasvasojen kokoinen.

    Viiden viikon hoidon jälkeen se painoi 57 kiloa. Nukutuksen yhteydessä metsäpeura sai loislääkityksen, nesteytyksen sekä rauhoitteen matkustusta helpottamaan. Verinäytteestä varmistettiin, ettei stressi ollut aiheuttanut eläimelle pysyviä vaurioita, eläintarha kertoo.

    Metsäpeurat matkustivat Lauhanvuoreen kukin omassa trailerin kuljetusosastossaan vettä ja jäkälää eväänään. Perillä ne päästettiin yksi kerrallaan totutustarhaan.

    ”Kyllä siitä näki, että se on villi metsäpeura, joka tunnistaa metsän turvapaikakseen. Aamukuudelta valvontakamera oli taltioinut saman eläimen totutustarhan toisella laidalla. Seuraamme valvontakameroilla tulokkaiden kotiutumista. Näillä neljällä metsäpeuralla on GPS-paikantimella varustetut korvamerkit, joiden avulla voimme seurata niitä luontoon vapautuksen jälkeen”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja.

    Lauhanvuoren 31 hehtaarin totutustarhassa asui ennestään kymmenen metsäpeuraa, yksi aikuinen hirvas, neljä aikuista vaadinta sekä niiden vasoja kahdelta vuodelta. Eläimiä ruokitaan säännöllisesti ja ne saavat etsiä lisää ravintoa luonnosta.

    Totutustarhasta on vapautettu kansallispuistoon 24 metsäpeuraa.

    Metsähallituksen koordinoima MetsäpeuraLIFE-hanke päättyy vuonna 2023 ja ensi kesänä loputkin Lauhanvuoren ja Seitsemisen totutustarhojen metsäpeurat vapautetaan luontoon.

    Lue lisää:

    Poroksi arveltu Helsingissä poukkoillut vasa osoittautui metsäpeuraksi

    Artikkelin aiheet
    metsäpeura
    Lauhanvuoren kansallispuisto
    Korkeasaari
    MetsäpeuraLIFE
    eläintensuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle