• Silmusalaatti pakataan kohta kartonkiin – ”Haluamme esimerkillämme kannustaa isompiakin firmoja”

    Snafu Oy:n mukaan uusien pakkausten kuljetuksista johtuvat hiilidioksidipäästöt ovat jopa 12 kertaa pienemmät yhtä rasiaa kohti aiempaan pakkaukseen verrattuna.
    Kartonkipakkauksessa on ohut muovikalvo, joka estää silmusalaatin nahistumisen.
    Kartonkipakkauksessa on ohut muovikalvo, joka estää silmusalaatin nahistumisen. 
    Metsä
    25.2.201913:14
    Elina Lampela

    Silmusalaatit pakataan jatkossa muovirasian sijaan kotimaisiin kartonkipakkauksiin. Silmusalaatteja valmistava Snafu Oy on kehittänyt pakkauksen yhdessä pakkausvalmistaja A&R Cartonin kanssa. Kartonki tulee Stora Enson Inkeroisten-tehtaalta, ja pakkaus kootaan Tallinnan lähellä Virossa.

    ”Pakkaus soveltuu konekannan ja sarjakoon puolesta paremmin Viron yksikköön kuin Inkeroisiin. Muun muassa pakkauksen ikkuna vaatii omat erikoiskoneensa”, Snafu Oy:n perustaja, luomuviljelijä Samuli Laurikainen perustelee.

    Yrityksen mukaan kotimaisesta kartongista lähellä valmistettavan pakkauksen kuljetuksista johtuvat hiilidioksidipäästöt ovat jopa 12 kertaa pienemmät yhtä rasiaa kohti aiempaan pakkaukseen verrattuna.

    Kartonkipakkauksessa on ohut muovikalvo, joka estää silmusalaatin nahistumisen ja siten ruokahävikin syntymisen. Muovikalvo ei estä pakkauksen kierrättämistä.

    ”Haluamme esimerkillämme kannustaa isompiakin firmoja kehittämään vastuullisia ratkaisuja. Ja toisaalta haluamme jakaa kokemuksiamme muiden hyödynnettäväksi. Tämä on nähdäksemme kaikkien etu”, Samuli Laurikainen toteaa.

    Silmusalaatit viljellään Vantaan Vaaralassa Laurikaisen tilalla. Kasvihuoneesta korjataan satoa lähes sata kertaa vuodessa. Silmusalaatteja on neljää eri makua. Kevään aikana kaikkien neljän tuotteen pakkaukset vaihtuvat muovisista kartonkisiin.

    Lue myös:

    Kotkalainen kuppikartonki voi pian korvata miljardit muovilla pinnoitetut kertakäyttöastiat

    Arla alkaa käyttää puupohjaista biomuovia pakkauksissaan – myös muoviset jukurttikupit saavat lähteä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle