• Iltalehti: Koulutyttö kohtasi karhun – karhu haisteli ja kokeili maahan käpertynyttä tyttöä tassullaan

    Tyttö oli mennyt karhun huomattuaan makaamaan maahan niin sanottuun muna-asentoon ja laittanut kätensä niskan suojaksi.
    Kuvan karhu ei liity tapaukseen.
    Kuvan karhu ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    24.10.201820:30
    Matti Tuominen

    12-vuotiaan tytön koulumatka sai maanantaina erilaisen käänteen, kun hän törmäsi karhuun. Asiasta kertoo Iltalehti.

    Tyttö kohtasi lehden mukaan karhun sen jälkeen, kun hän oli jäänyt pois koulutaksin kyydistä koulupäivänsä jälkeen. Karhun tyttö kohtasi Keski-Suomessa Ylä-Muuratjärvellä, joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Jyväskylästä.

    Tytön huoltaja kertoo lehdessä, että tyttö oli karhun huomattuaan mennyt makaamaan maahan niin sanottuun muna-asentoon ja laittanut kätensä niskan suojaksi. Huoltajan mukaan karhu oli haistellut tyttöä ja kokeillut tätä tassullaan. Karhun kosketuksesta ei jäänyt tyttöön jälkeä.

    Huoltajan mukaan karhun kohdannut tyttö oli jonkin verran järkyttynyt.

    Korpilahden riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Petri Loberg vahvistaa Iltalehdelle, että hän on käynyt tapahtumapaikalla yhdessä poliisin kanssa.

    Iltalehti: 12-vuotiaan Jannin kauhunhetket kesken kotimatkan: Karhu kokeili maassa maannutta tyttöä tassullaan - ”Kylmähermoinen tyttö”

    Artikkelin aiheet
    karhun kohtaaminen
    koulumatka
    Keski-Suomi
    Iltalehti
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio