• Tuore raportti esittelee valtion maiden suojelematonta luontoa: 55 kohdetta, 8 000 hehtaaria, 12 maakuntaa

    Ympäristöjärjestöt vaativat Luonnonmetsä-työryhmän löytämiä metsiä hakkuukieltoon.
    Luonnonmetsätyöryhmä on löytänyt suojelemisen arvoista metsää esimerkiksi Kannonkosken Kismanniemeltä. Alueella on raportin mukaan runsaasti järeää lahopuuta, palokoroisia puita ja aihkimäntyjä.
    Luonnonmetsätyöryhmä on löytänyt suojelemisen arvoista metsää esimerkiksi Kannonkosken Kismanniemeltä. Alueella on raportin mukaan runsaasti järeää lahopuuta, palokoroisia puita ja aihkimäntyjä. Kuva: Ari Aalto
    Metsä
    31.3.202209:00
    Henrik Hohteri

    Luonnonmetsä-työryhmä esittelee tuoreessa raportissaan 55 suojelematonta, luonnolle arvokasta metsäaluetta valtion mailla.

    Luonnonmetsätyöryhmä koostuu vapaaehtoisista kartoittajista, jotka ovat etsineet valtion metsistä arvokkaita luontokohteita Koneen säätiön rahoituksella.

    Osalle nyt raportoiduista metsistä on suunniteltu hakkuita.

    "Uusi raporttimme osoittaa jälleen, että valtion mailla on suojelemattomia, luontoarvoiltaan merkittäviä metsiä. Yksinkertaisin ja nopeimmin vaikuttava toimenpide metsien luontokadon hidastamiseksi olisi juuri näiden kaltaisten valtion luonnonmetsien suojelu", Luonnonmetsä-työryhmän koordinaattori Ari Aalto sanoo Greenpeacen ja WWF:n julkaisemassa tiedotteessa.

    Järjestöt vaativat raportissa mainituille alueille välitöntä hakkuukieltoa.

    Raportin 55 esimerkkikohteesta 34 sijaitsee METSO-ohjelman alueella ja 21 Lapissa, Kainuussa tai Koillismaalla. Kohteita on esitelty 12 eri maakunnasta.

    Esimerkkikohteiden pinta-ala on yhteensä vähän yli 8 000 hehtaaria. Kaikkiaan työryhmä arvioi valtion mailla olevan 135 000 hehtaaria suojelematonta luonnonmetsää.

    Työryhmän mielestä sen löytämien metsien suojelu kannattaisi yhteiskunnan näkökulmasta, koska valtion varoilla ostetaan vastaavia metsiä suojeluun METSO-ohjelman kautta.

    Metsähallitus on aiemmin kiistänyt hakkaavansa luonnonmetsiä. Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula sanoi MT:lle helmikuussa, ettei sen hakkuiden piirissä olisi METSO-ohjelman I ja II-luokan kriteerit täyttäviä kohteita. Kumpula piti luonnonmetsätyöryhmän rajauksia osin huolimattomina ja kiisti, että kohteet olisivat luonnonmetsää.

    Luonnonmetsätyöryhmä sanoo raportissaan Metsähallituksen valehdelleen MT:n jutussa.

    Metsähallitus kertoi tänään Twitterissä tutustuvansa raportissa julkaistuihin kohteisiin ja analysoivansa ne.

    "Tehtyjen inventointien lisäksi teemme myös omia laji-inventointeja. Haluamme jatkaa avointa keskustelua inventoijien ja järjestöjen kanssa", Metsähallitus toteaa Twitter-tilillään.

    Luonnonmetsätyöryhmän raportti WWF:n sivuilla (pdf-tiedosto)

    Lue myös:

    Metsähallituksen johtaja torjuu luontojärjestöjen vaatimukset: "Heillä on niin löysät kriteerit suojelulle, ettei niitä voi hyväksyä"

    Luontokartoituksen tulos: Valtio omistaa ja hakkaa samanlaisia metsiä, joita se ostaa suojeluun yksityisiltä

    Artikkelin aiheet
    luonnonmetsät
    Metsähallitus
    ympäristöjärjestöt
    metsien suojelu
    valtion maat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua