• "On todella tärkeää saada tehdä työtä, missä syntyy käsin kosketeltava lopputulos” – lempääläisessä Puutyö Ruokosessakin on törmätty koronan tuomiin materiaalihaasteisiin

    Kolmannessa sukupolvessa toimivalle yrittäjälle, Johannes Ruokoselle, uravalinta oli jo varhain selvä.
    Tilaajalle
    Johannes Ruokonen on kasvanut puualan osaajaksi pääasiassa kotoa saaduilla opeilla. Taskussa on silti myös puusepän paperit.
    Johannes Ruokonen on kasvanut puualan osaajaksi pääasiassa kotoa saaduilla opeilla. Taskussa on silti myös puusepän paperit. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä
    11.1.202219:00
    Mia Jouslehto

    Lempäälässä toimivassa Puutyö Ruokonen Oy:ssä katsotaan tulevaisuuteen levollisena, vaikka koronatilanne vaikeuttaa materiaalin saantia. Toimitusjohtaja Johannes Ruokonen, 38, sanoo tilanteen muuttuneen radikaalisti korona-aikana.

    ”Tavaran saannissa on isoja ongelmia. Myös puun laadussa on ajoittain ollut toivomisen varaa. Tämä johtuu siitä, että sahoilla ei puuta lajitella samalla tavalla kuin aiemmin, koska myös huonompilaatuinen puu käy kaupaksi. Samalla puun hinta on silti noussut selkeästi.”

    ”Ongelmat koskevat myös ovissa tarvittavaa alumiinia. Sen saanti on puutakin ongelmallisempaa.”

    Pirkanmaalaisyrityksessä on kuitenkin selviydytty jouhevasti materiaaliongelmista huolimatta.

    ”Olemme saaneet pidettyä toimitusajoista varsin hyvin kiinni, ja asiakkaat ovat ymmärtäneet tilanteen. Työtilanne on hyvä, töitä on jo sovittuna pitkälle ensi vuoteen”, Ruokonen kertoo.

    Puun on oltava riittävän kuivaa ennen käyttöä.
    Puun on oltava riittävän kuivaa ennen käyttöä. Kuva: Rami Marjamäki

    Mittatilaustyönä ovia ja ikkunoita uudisrakennuksiin ja entisöinti- ja korjauskohteisiin valmistava Puutyö Ruokonen käyttää puumateriaalina pääasiassa mäntyä ja tammea. Satunnaisesti asiakkaat toivovat myös esimerkiksi pähkinäpuusta tehtyjä ovia.

    Mänty tulee Suomesta ja muut puulajit ulkomailta.

    Ruokonen kehuu erityisesti tammea materiaalina.

    ”Tammi on mäntyä kovempi puu, se on myös sääkestävyydeltään selkeästi parempi. Sillä saralla taas esimerkiksi koivu ei toimi lainkaan, sillä se on herkkä lahoamaan.”

    Puutyö Ruokosen toiminnan ytimenä on puusta tekeminen, kuten jo Johannes Ruokosen isoisän aikaan.
    Puutyö Ruokosen toiminnan ytimenä on puusta tekeminen, kuten jo Johannes Ruokosen isoisän aikaan. Kuva: Rami Marjamäki

    Yrityksen juuret ulottuvat vuoteen 1940 saakka. Tuolloin Johannes Ruokosen äidinisä perusti puusepänverstaan.

    ”Isoisäni käynnisti yrityksen, silloinkin ytimenä oli puusta tekeminen samaan tapaan kuin nykyisin.”

    Myös Ruokosen isä liittyi mukaan työhön hänen avioiduttuaan äidin kanssa.

    ”Isä aloitti parikymppisenä työt isoisän yrityksessä. Vuonna 1993 isä siirtyi yrityksen johtoon, ja yritys sai samalla nykyisen nimensä. Isä johti yritystä reilut neljä vuotta sitten tapahtuneeseen poismenoonsa saakka, jonka jälkeen minusta tuli toimitusjohtaja.”

    Johannes Ruokonen sanoo kasvaneensa mukaan yritykseen nuoresta lähtien, uravalinta oli jo varhain selvä.

    ”Opin alalle jo kouluaikana. Varsinaisiin työkuvioihin liityin ennen armeijaan menoani ja palasin hommiin sen jälkeen. Voi sanoa, että kasvoin yritykseen pienestä pitäen, vaikka kukaan ei toki pakottanut minua mukaan toimintaan.”

    Ruokoselle paras opettaja alalle oli isä, joka jakoi osaamistaan. Sen sijaan isosiän oppi ei ehtinyt tarttua.

    ”Hän nukkui pois ennen syntymääni, mikä on tietenkin todella ikävää.”

    Isältään saamaansa oppia toimitusjohtaja kiittelee vuolaasti, vaikka taskussa on myös puusepän paperit.

    ”Voi sanoa, että olen saanut yhdeksänkymmentä prosenttia osaamisestani häneltä. Toki opinnot olivat silti tärkeitä suorittaa, ne antoivat virallisen pätevyyden.”

    Ruokonen muistaa opinnoista tilanteita, joissa hänen osaamiseensa luotettiin jo valmiiksi.

    ”Teimme tilaustöitä asiakkaille. Kun eteen tuli ovien valmistusta, laitettiin minut yleensä aina asialle.”

    Puusepän työssä Ruokosta kiehtoo konkreettinen tekeminen.

    ”Kun lankku ja levy muuttuu valmiiksi tuotteeksi, se on työn suola, siinä näkee heti oman käden jäljen.”

    ”En voisi edes kuvitella olevani vaikkapa tutkija tai istuvani koko päivän tietokoneen edessä, minulle on todella tärkeää saada tehdä työtä, jossa syntyy käsin kosketeltava lopputulos.”

    Johannes Ruokonen ei ole ainoa perheensä edustaja yrityksessä, sillä toimistotöissä ovat mukana hänen äitinsä ja sisarensa.

    ”Jatkamme siis edelleen todellisena perheyrityksenä, kuten olemme tehneet ennenkin.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle