• Sinisorsa kestää metsästysverotusta – laji on ainoa pitkällä aikavälillä runsastunut riistasorsalaji

    Sinisorsan valtakunnallinen pesimäkanta on kasvanut lähes neljänneksellä 37 seurantavuoden aikana.
    Metsästys tulisi kohdistaa sinisorsaan, joka on pitkällä aikavälillä ainoa runsastunut riistasorsalaji.
    Metsästys tulisi kohdistaa sinisorsaan, joka on pitkällä aikavälillä ainoa runsastunut riistasorsalaji. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    28.8.202210:43
    Sari Penttinen

    Vesilintulaskentojen perusteella vesilintukannat ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä sekä karuissa että rehevissä vesistöissä. Rehevissä vesistöissä taantuma on ollut voimakkaampaa kuin karuissa, kerrotaan Luonnonvarakeskus Luken tiedotteessa.

    Runsaimpien riistasorsien parimäärät olivat kesän 2022 laskentojen perusteella lähellä viime vuoden tasoa, mutta poikastuotto hieman viime vuotta pienempi.

    "Yksi keskeisimmistä tekijöistä vesilintujen taantuman taustalla on ilmeisesti vesien ylirehevöityminen. Rehevillä vesillä vesilintujen taantuma jatkuukin edelleen”, kertoo Luken erikoistutkija Markus Piha tiedotteessa.

    Sinisorsa pysytteli sekä pari- että poikasmäärän suhteen pitkäaikaisen keskiarvon tuntumassa tämän vuoden laskentojen mukaan. Valtakunnallinen pesimäkanta on kasvanut liki neljänneksellä 37 seurantavuoden aikana.

    BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto suosittelevat yhteistiedotteessaan välttämään uhanalaisten riistasorsien metsästystä. Metsästys tulisi kohdistaa sinisorsaan, joka on pitkällä aikavälillä ainoa runsastunut riistasorsalaji.

    ”Sinisorsan lisäksi myös elinvoimaiseksi luokiteltujen tavin ja telkän kannat ovat olleet varsin vakaat, mutta viimeaikaisen taantuman johdosta niitäkin on syytä metsästää harkiten.”

    Esimerkiksi haapanan parimäärä on pienentynyt vesilintuseurannan 37 vuoden aikana peräti 50 prosentilla.

    Kannan hupeneminen on ollut voimakkaampaa etelässä ja pohjoisessa kuin maan keskiosissa. Vuonna 2022 valtakunnallinen parimäärä oli 40 prosenttia ja poikasten määrä lähes kolmanneksen pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella.

    Parikohtainen poikastuotto oli kuitenkin ilahduttavasti lähes kolmanneksen pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella, kerrotaan Luken tiedotteessa.

    Laskentojen mukaan jouhisorsan kanta on 40 prosenttia ja tukkasotkan 55 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella

    Punasotkan parimäärä on pienentynyt jopa 95 prosenttia.

    Vesilintuaineisto koostuu pääosin vapaaehtoisten metsästäjien ja lintuharrastajien sisävesillä suorittamista pari- ja poikuelaskennoista.

    Artikkelin aiheet
    sinisorsa
    vesilinnut
    Luke
    metsästys
    vesilintuseuranta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle