• Video: Dreeveriharrastaja ja arvostettu kisatuomari Heikki Knaapila rakensi eräparatiisin ja metsästäminen on jäänyt vähälle - ”Kyllä aivan hirvittää sanoakin, miten vähäiseksi on metsällä käynti jäänyt”

    Eräparatiisiaan Knaapila kutsuu Ukkometsoksi.
    Metsä
    26.11.202021:30
    Olli Kangas

    Teemme vierailun Peräseinäjoen erämaisemiin, jonne dreeveriharrastaja ja arvostettu kisatuomari Heikki Knaapila on rakentanut oman eräparatiisinsa, jota hän kutsuu Ukkometsoksi. Nimi näkyy monessa kohtaa. Tosin yksi täytetty lintu onkin korpimetso.

    ”Sillä on vähän leveämpi pyrstö, siitä sen muun muassa tietää, mikä se on”, pohtii Knaapila.

    Hän on ollut aikanaan kisoissa erittäin menestyksekäs dreeveriensä kanssa. Suomen mestaruuskin tuli vuonna 1996.

    Eräkeskus Ukkometson sähkö tulee aggregaatista. Pihalta löytyvät saunat, kasvihuoneet ja kasvimaat. Eräkeskuksessa kasvatetaan lisukkeet lihalle ihan itse.

    Kaikesta näkee, että täällä todella vietetään aikaa. Meneillään on monta käsityöprojektia myös.

    Knaapila on arvostettu dreeverituomari, ja on itsekin metsässä koiransa kanssa aina kun tuomaroinnilta ja muilta kiireiltä ehtii.

    Mutta itse metsästäminen on mestarilta jäänyt vähälle. Hän vain harjoittaa koiriaan ajamaan, pyssy jää kotiin kaappiin.

    ”Kyllä aivan hirvittää sanoakin, miten vähäiseksi on metsällä käynti jäänyt”, Knaapila naurahtaa.

    On Ukkometsoon päästetty vieraitakin viihtymään hiljaisuudessa. He ovat olleet toistaiseksi muita kuin metsästäjiä muuten vaan luonnossa viihtyviä.

    ”Ilman muuta, sopivaa korvausta vastaan tämä vuokrattavissakin on”, Knaapila kertoo.

    Vieraat pääsevät nauttimaan aidosti rauhallisesta Peräseinäjoen perämetsästä. Naapurina asustaa villi luonto, muun muassa karhu., jonka elämän jälkiä metsästä voi bongata.

    ”Joo tossa kilometrin päässä se karhu asustaa, sieltä löytyy selvät merkit että viihtyy hyvin", Knaapila kertoo.

    Sen oman SM-voiton jälkeen on oma kilpailuviettikin hiipunut, mutta rakkaus dreevereihin ei. Niinpä mies tuomaroi kisoja innokkaasti, ja on hyvin arvostettu tuomarina.

    Ja nuori dreeveri ryntäilee Ukkometson pihamaalla sellaisella innolla, että siitäkin varmasti tulee kova tekijä. Ehkä se sytyttää kisainnon uudelleen.

    Artikkelin aiheet
    Heikki Knaapila
    dreveri
    Ukkometso
    Peräseinäjoki
    metsästys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle