• Puristaminenparantaa puuta

    Metsä
    17.2.201215:00
    MT toimitus

    Pinnan puristaminen parantaa männyn ja kuusen ominaisuuksia ympäristöystävällisesti. Diplomi-insinööri Lauri Rautkari väittelee aiheesta viikon kuluttua Aalto-yliopistossa.

    Rautkarin mukaan kuusen ja männyn ominaisuuksia voidaan parantaa teollista käyttöä varten. Hän vertaa puun pinnan puristamisen menetelmiä tekstiilien mankeloimiseen tai höyryraudalla silittämiseen.

    ”Lattialankun, pinnan puristamisella on puuhun samankaltaisia vaikutuksia kuin mankeloinnilla on lakanaan”, kertoo Rautkari.

    Puun pinnan puristaminen muuttaa sen pintaa kovemmaksi. Kovuus kasvaa noin sata prosenttia, riippuen puristuksen määrästä.

    Silloin massiivipuu vastaa kovuudeltaan ja kestävyydeltään sellaisia puulajeja kuten tammi tai pyökki.

    Tiiviimpi, yhtenäinen pinta hylkii kosteutta. Puristaminen tuo lisäksi pihkan puun pinnalle. Syntyy suojaava kalvo, joka vielä osaltaan hylkii likaa ja kosteutta.

    Puu ei puristuksen jälkeen välttämättä kaipaa enää jälkikäsittelyä, joten tuotantokustannukset pienenevät. Menetelmä on lisäksi ympäristöystävällinen.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puun puristaminen
    puuteknologia
    ympäristöystävällinen menetelmä
    mänty ja kuusi
    Lauri Rautkari
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle