Lars ja Carita Tiusanen ovat sitä mieltä, että vanhan rakennuksen ikä saa näkyä, kaiken ei tarvitse olla tiptop. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Vaarniemen kartano ränsistyi vuosikaudet autiotalona, kunnes Tiusaset ostivat sen ‒ ”Ihmiset pelkäävät turhaan vanhoja taloja, uuden talon rakentaminen on kalliimpaa kuin vanhan korjaaminen”
Kun Lars ja Carita Tiusanen tulivat 1990-luvun lopulla ensimmäisen kerran Vaarniemen kartanon pihaan, talon rikottuja ikkunoita peittivät kovalevyt ja merenpuoleinen avokuisti oli lähes luhistunut. Muut ostajaehdokkaat olivat säikkyneet näkyä, mutta Tiusaset näkivät apeuden alle.Tilaajalle
Keltaiseksi maalattu Vaarniemen puustelli on poikkeuksellisen komea rakennus. Sillä on pituutta 30 ja leveyttä 10 metriä. Takapihan ikkunat antavat merelle. Kuva: Vesa-Matti VääräLumikko kurkistelee vanhan tammen onkaloista. Turun ja Kaarinan rajalla on hiljaista, kuuluu vain harmaapäätikan vaimeaa huutoa. Pihatie, johon oikullinen talvi on tehnyt syviä sulavesikuoppia, vie vanhalle sotilasvirkatalolle Vaarniemen luonnonsuojelualueella.
Komea, hyvin hoidettu kartano seisoo tammimetsän tuntumassa. Arvorakennus rähjääntyi kummitustalona peräti neljännesvuosisadan, kunnes se sai uudet omistajat. Carita ja Lars Tiusanen ovat asuneet omassa rauhassaan meren rannalla jo yli 20 vuotta.
Isäntäpari toivottaa vieraat tervetulleiksi ja toteaa, etteivät muutkaan uskalla autoilla perille asti.
”Nyt ei tule sanomalehteä eikä posti kulje. Myös täällä vierailleen tyttäremme auto juuttui vastikään tien kuoppaan.”
Tyttärentytär Adeline hyppäsi autosta ja juoksi Pitkänsalmen yli Hirvensaloon bussipysäkille. Isovanhempiensa luona asuva lukiolainen halusi ehtiä ajoissa kouluun.
Ranskasta Kaarinaan
Astumme kapeasta ovesta katetulle kuistille.
”Ovet ovat alkuperäiset”, Lars Tiusanen toteaa, kumartuu ja naputtaa ulko-oven alapeiliä. ”Tämä oli rikki ja tästä sällit kömpivät sisälle, mutta kovin pahaa jälkeä luvattomat vierailijat eivät talolle kumma kyllä tehneet. On ihme, ettei koko puustelli palanut.”
Kenties monilla oli omia muistoja talosta, sillä vanhan omistajan aikaan se oli jaettu lukuisiin pieniin vuokrahuoneisiin, joissa asuttiin ainakin kesäisin.
Carita Tiusanen nappaa hyllyltä arvokkaan herran kuvan. Siinä poseeraa hovioikeudenneuvos, senaattori Ernst Fredrik Brander, talon rakennuttaja. Rakennustyöt Vaarniemessä alkoivat heti Turun palon jälkeen, kun Branderin perheen piti saada katto pään päälle. Virkatalo eli puustelli valmistui vuonna 1828.
Eteisestä avautuvat näkymät saliin, isännän työhuoneeseen ja makuuhuoneeseen, jonka ikkunoita koristavat taidokkaat lyijylasimaalaukset. Ne ovat muisto Ruissalon merenrantahuvilasta, jossa Tiusaset asuivat ennen muuttoaan Ranskaan 1980-luvun lopulla.
”Olemme aina asuneet vanhoissa taloissa, ja kun palasimme kymmenen Ranskan-vuoden jälkeen takaisin Turkuun, aloimme etsiä vanhaa merenrantataloa”, Carita Tiusanen kertoo.
Autiotalo asuttavaksi
Kun Tiusaset tulivat 1990-luvun lopulla ensimmäisen kerran Vaarniemen kartanon pihaan, mahtitalon rikottuja ikkunoita peittivät kovalevyt ja merenpuoleinen avokuisti oli lähes luhistunut.
”Tämä oli ikään kuin ei-kenenkään-maata. Ihmiset olivat kunnostaneet täällä veneitään ja mopojaan. Kaikenlaista suurta ja pientä romua oli rannassa ja talon ympärillä. Vanha huussi könötti vinossa rannan tuntumassa.”
Muut ostajaehdokkaat olivat säikkyneet surullista näkyä. Tiusaset näkivät apeuden alle. Talo oli hyväryhtinen, ja sillä oli komea kivijalka. Olettaa sopi, että hirret olivat terveet.
Hyvä puoli oli sekin, että puustellista puuttuivat vesi- ja viemäriputket, samoin se, että Vaarniemen lyhytaikainen omistaja oli ehtinyt kunnostaa katon. Tosin se remontti osoittautui sudeksi ja katto piti myöhemmin uusia.
”Avovintillä oli pidettävä useita ämpäreitä”, Carita Tiusanen muistelee.
Punasavitiilinen katto uusittiin siinä vaiheessa, kun yläkertaan rakennettiin asuttavaa tilaa. Pariskunnan molemmat lapset asuvat Kristiinankaupungissa. Upean ullakkotilan valloitti tyttärentytär, joka aloitti opinnot Aurajoen rannassa Åbo Katedralskolanin lukiossa.
”Täältä Adeline loikkii peltojen poikki Turun puolelle bussipysäkille säässä kuin säässä”, isoisä kehuu.
Myös Adelinen ystävät ovat ihastuneet Vaarniemeen. ”He vierailevat meillä mielellään huonoista kulkuyhteyksistä huolimatta”, isoäiti lisää iloisena.
Puustellin komea vanha hella piti muurata uudelleen. Se on avaran keittiön sydän, jonka pesässä leiskuu tuli päivittäin. Kuva: Vesa-Matti VääräVuoden kestänyt remontti
Vanhan virkatalon ikkunoissa on vielä paljon vanhaa, vedettyä lasia. Isäntä kertoo, että heillä oli vaikeuksia saada urakkatarjousta ikkunoiden kunnostamisesta. Lopulta tärppäsi, mutta ehdot olivat ankarat.
”Meidän piti itse puhdistaa puuosat kitistä ja nauloista. Saimme ahertaa ikkunoiden kimpussa koko talven tuossa yhdessä kammarissa”, isäntä kertoo.
Hän muistuttaa, että vanhaa kannattaa vaalia. ”Ikkunat ovat 1800-luvun loppupuolelta, ja kaikki puuosat ovat terveet.”
Tiusaset kehuvat timpuria, joka ahkeroi talossa vuoden päivät.
”Hän oli huolellinen, ja hänellä oli silmää. Emme halunneet piilottaa salin leveää lankkukattoa, vaikka se oli reunoiltaan risa. Hän koteloi taidokkaasti risat reunat ja ideoi myös salin ovenpielien pylväskoristelut. Ne sopivat tänne hyvin.”
”Talohan on vaatimatonta empireä, josta puuttuvat ainoastaan ulkoseinien koristepylväät”, isäntä sanoo ja kertoo, että kaikki Suomen pienet kartanot noudattavat tätä rakennustyyliä, joka tuli meille Ruotsin kautta.
Vaarniemen huoneiden katot ovat jyhkeää lankkua. Myös monen huoneen lattiat ovat alkuperäiset, samoin väliovet. Ovipeilejä kyllä piti uusia.
”Ihmiset pelkäävät turhaan vanhoja taloja. Uuden talon rakentaminen on kalliimpaa kuin vanhan korjaaminen. Korjattaessa kannattaa repiä auki vain se, mikä on pakko. Vanha saa olla vanhaa ja vinoakin”, Lars Tiusanen sanoo.
Savupiiput talossa olivat hyvässä kunnossa, samaten Turun kaakelitehtaan jugendtyyliset uunit 1920-luvulta. Ne ovat edelleen käytössä, sähkölämmityksen tukena. Isoa taloa lämmitetään vain sen verran että tarkenee.
”Vaatetustahan voi aina lisätä”, naurahtaa isäntä, istahtaa mielinojatuoliinsa ja sytyttää piippunsa.
Salin ovenpielien komeat pylväskoristelut ideoi timpuri, joka ahkeroi autiotalossa vuoden päivät. Kuva: Vesa-Matti VääräMerkintöjä jo keskiajalta
Komean puustellin 11 ikkunaa katsovat merelle. Rannassa on venevaja.
”Voimme lähteä tästä retkille Turun saaristoon. Pikku purrella pääsee luontoon, luotojen rannoille. Levottomat satamapaikat eivät ole meitä varten”, Tiusaset toteavat.
Matala ja kapea Pitkäsalmi ikivanhoine kylineen on ikään kuin Aurajoen ja sen asutuksen jatkumoa. Veneellä tai jäätä pitkin vanha kirkon ja kruunun tila on ollut helppo saavuttaa.
”Me emme tienneet talon historiasta mitään, kun tulimme tänne”, kertoo Carita Tiusanen.
Uusille omistajille oli täydellinen yllätys, kuinka merkittävään paikkaan he olivat asettuneet. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät ovat keskiajalta, ja mainintoja virkatalosta on kautta vuosisatojen. Tila on ollut aikanaan esimerkiksi Mikael Agricolan prebendi eli palkkaetutila.
”Tilan alkuperäinen talonpaikka on korkeammalla, tienvarren kallioitten luona, missä ne pahimmat paannejäät ovat”, Lars Tiusanen kertoo.
Kesällä pariskunta oleilee mielellään merenpuoleisella avokuistilla. Se ei ole alkuperäinen vaan lisätty taloon 1900-luvun alussa.
”Tuolloin kuistilla oli pulpettikatto. Nykyinen ilme on 1920-luvulta. Kuisti oli luhistumaisillaan, joten sen me jouduimme kunnostamaan perusteellisesti.”
Salin tumman empirekaluston hankki aikanaan Lars Tiusasen isoisän isoisä, kaupunginviskaali Oulusta. Kuva: Vesa-Matti VääräRanskalaista tunnelmaa
Kirjastohuone on pariskunnan lempihuone. Sen ikkunoista on mukava katsella puutarhaa, rantaa ja tammimäkeä. Carita Tiusanen tarjoaa kahvin kanssa raparperitäytteiset kierrepullat ja hymyilee:
”Tuosta pienestä kasvimaasta saamme talvivarastot täyteen syötävää.”
Kasvimaa on aidattu, sillä kauriit ovat näillä main jokapäiväinen näky. Pihassa kevättä odottavat myös isännän mehiläispesät.
Kirjastoseinässä on matala salaovi, joka avautuu pieneen makuuhuoneeseen. Isäntä uskoo, että seinä on rakennettu jälkeenpäin.
Talon päädyn apukeittiöstä oli aikanaan ovi puutarhaan. Ilmeisesti talon palvelusväki asui niissä tiloissa.
Tiusasten komeassa keittiössä on ranskalaista tunnelmaa. Kivilattia huokuu lämpöä, samoin puuhella, jonka kyljessä on vanhan talonvahdin lempipaikka. Hella on muurattu uudelleen, ja siinä on joka päivä tuli. Korkealla katonrajassa on kolot muistona leipävartaista.
Keittiön kapeasta päätyikkunasta näkyy rantalaidun, jonne kesäisin tuodaan lampaita. Näin luonnonsuojelualueen perinnemaisema pysyy avoimena.
”Tuosta vastapäätä olevasta Vaarniemen kalliosta louhittiin kivet tämän talon kivijalkaa varten”, Carita kertoo ja mainitsee, että talon päädyssä on hieno, holvattu kellari, jonne joskus on ollut kulkuyhteys myös keittiön eteisestä.
Carita Tiusanen rakastaa talon keittiötä ja pyöräyttää joka päivä tuoreet sämpylät. Kuva: Vesa-Matti VääräSeinien salaisuus
Lars Tiusanen avaa välikäytävän vaatimattoman vanhan oven. Nousemme pimeät, kapeat portaat. Yläkerrassa häikäistymme. Suurta, yhtenäistä tilaa hallitsee mahtava savupiippu.
”Vain toinen puoli yläkerrasta on asuttua tilaa, toinen puoli on avovinttiä. Sieltä on hyvä tarkkailla myös tämän puolen katon kuntoa. Vesi ei pääse salaa rakenteisiin”, Carita Tiusanen sanoo.
Savupiippu on kuin veistos, entisaikain muurarien taidonnäyte. Lattiassakin ovat kannatinparrut esillä.
”Remonttimies totesi, että lattiaa pitää korottaa, jotta ne saadaan piiloon. Sanoimme, että ei missään tapauksessa. Ranskassa vanhoissa rakennuksissa saattaa olla lattiassa niin mahtavat poikkiparrut, että ne ylittääkseen pitää ottaa isot loikat.”
”Viimeistään Ranskassa opimme ymmärtämään, miten vanhan talon kanssa eletään. Kaiken ei tarvitse olla ojennuksessa ja tiptop. Elämä ja historia saa näkyä”, Carita Tiusanen sanoo.
Palataanpa talon historiaan: mistä hovioikeudenneuvos Brander sai niin nopeasti kuivia hirsiä puustellinsa rakentamiseen? Ovatko hirret peräisin ehkä jostakin toisesta rakennuksesta?
”Kenties hirsiä saatiin Turun palon nuolemista taloista”, miettii Lars Tiusanen. Leveään ulkolaudoitukseen ei taloremontissa koskettu. Keltamultainen ulkoseinä saattaa kätkeä salaisuuden.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2023.
Makuuhuoneen lyijylasimaalaukset ovat saksalaista alkuperää 1860-luvulta. Ne ovat muisto Villa Erstavikista, Tiusasten vanhasta kodista Turun Ruissalossa. Kuva: Vesa-Matti VääräMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
