• Meppi Torvalds metsäneuvotteluista: "Olemme saaneet laskentamallin, jonka kanssa voimme elää"

    EU:ssa on syntynyt lopullinen sopu metsätalouden hiilinielujen käytöstä ilmastolaskennoissa.
    "Täytäntöönpanossa on vielä tekemistä, mutta olemme ainakin saaneet laskentamallin, jonka kanssa voimme elää", meppi Nils Torvalds (r.) sanoo.
    "Täytäntöönpanossa on vielä tekemistä, mutta olemme ainakin saaneet laskentamallin, jonka kanssa voimme elää", meppi Nils Torvalds (r.) sanoo. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä
    14.12.201713:37
    Maria Pohjala

    Suomen kanta metsien hiilinieluista on saanut lisätukea EU:lta, Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (r.) iloitsee.

    Torvalds, joka on ollut mukana hieromassa kompromissia Suomen ja EU:n välillä, sanoo neuvottelutuloksen olevan Suomen päättäjille ja metsäteollisuudelle mieleinen.

    "Nyt pöydällä oleva sopuesitys on Suomen kannalta huomattavasti parempi kuin se, jonka ministerineuvosto hyväksyi aiemmin. Ehdotus on saatu muotoon, ettei metsäteollisuus pysähdy."

    EU-komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan metsien käyttö olisi sidottu Suomen kannalta epäsuotuisiin vertailulukuihin. Kolmikantaneuvotteluissa on Torvaldsin mukaan kuitenkin saatu suurempi ymmärrys aktiivisen metsätalouden roolista ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.

    "Olisimme saanet hakata ainoastaan sen verran puuta kuin metsäteollisuuden huonoimpina kriisivuosina, jolloin metsähakkuiden määrä oli matalalla tasolla. Tämä olisi todella mennyt päin mäntyä, mikäli vertailulukuja ei olisi saatu rukattua ylöspäin. Ruotsiin verrattuna olisimme olleet epäedullisessa tilanteessa", Torvalds sanoo.

    "Täytäntöönpanossa on vielä tekemistä, mutta olemme ainakin saaneet laskentamallin, jonka kanssa voimme elää."

    Lue myös:

    EU ei uhkaa Suomen metsien lisäkäyttöä –metsätalouden lulucf-neuvottelut saatiin viimein pakettiin

    Artikkelin aiheet
    Nils Torvalds
    metsätalous
    hiilinielut
    EU-politiikka
    ilmastotavoitteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle