• Hirven popsimaa metsää yhä miljoona hehtaaria

    Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan hirvituhoja on edelleen miljoonalla hehtaarilla. Hirvien merkittävissä määrin tuhoamaa nuorta metsää on noin 700 000 hehtaaria. Hirvenpyyntilupia myönnettiin 10 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
    Kuva: Saara Olkkonen
    Metsä
    17.10.201316:25
    MT toimitus

    ”Tuhoala pysyy ennallaan, sillä siinä ovat mukana vanhat ja uudet tuhot”, selittää erikoistutkija Kari T. Korhonen Metsäntutkimuslaitokselta.

    Hirvituhot keskittyvät nuoriin männiköihin ja koivikoihin. Etenkin koivun uudistaminen on monin paikoin mahdotonta tuhojen takia.

    Myös männiköiden perustaminen arveluttaa metsänomistajia alueilla, joissa hirvilaumat talvehtivat. Siksi metsiköt uudistetaan kuuselle, aina kun siihen on edellytyksiä.

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirviä olevan noin 115 000. Suomen riistakeskus on myöntänyt tälle metsästyskaudelle 32 900 hirvenpyyntilupaa, 10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

    ”Metsänomistajia huolestuttaa, että hirvituhot lähtevät uudelleen hallitsemattomaan kasvuun”, toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola .

    Tiirolan mukaan Riittävän suurilla kaatomäärillä korjattaisiin hirvikannan rakennetta ja pidettäisiin kanta tasaisena.

    ”Pienentyvä kaatomäärä huonosti kohdistettuna voi johtaa hyvin nopeasti samanlaiseen hirvikannan räjähdysmäiseen kasvuun kuin vuosituhannen vaihteessa. Sitä vahinkomäärän lisäystä ei Suomen metsätalous kestäisi.”

    Artikkelin aiheet
    Hirvi
    metsätuhot
    metsätalous
    hirvenmetsästys
    Valtakunnan metsien inventointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle