Hylkeen maito on kuin margariinia ‒ hallin kuutti kasvaa pari kiloa päivässä

Antti Halkan Hylkeet Suomen luonnossa on perusteellinen sukellus hylkeiden maailmaan.

Johdannon jälkeen kuvitus alkaa rehvakkaasti parittelulla. Uroksen ilme tuntuu sanovan, että menepä matkoihisi sen kamerasi kanssa.

Kautta linjan kuvat ovat kiinnostavia ja informatiivisia. Kokonaisuus on kuitenkin ehkä turhankin oppikirjamainen.

Palaan yhä uudelleen silmäilemään maailman hylkeet -taulukkoa. Se auttaa jäsentämään, että norppa on yksi 19 hyljelajista ja että itämerennorppa, saimaannorppa ja laatokannorppa ovat norpan alalajeja.

Kirja esittelee näiden lisäksi Itämeren alueella elävän harmaahylkeen eli hallin, kirjohylkeen sekä täällä eläneen grönlanninhylkeen.

Ja tiesitkö, että pyöriäinen on ainoa kotoinen valaslajimme?

Opus tarjoaa mielenkiintoista tietoa hylkeiden elintavoista.

Hylje-emän maidon rasvapitoisuus on margariinin luokkaa, minkä vuoksi kuutti moninkertaistaa painonsa lyhyen imetyksen aikana.

Esimerkiksi hallin kuutti kasvaa parin kilon päivävauhtia. Imetys kestää vain 17‒18 päivää, jolloin hallin paino nousee reilusta kymmenestä kilosta 40‒50 kiloon. Imetyksen loppuvaiheessa halliemän maidon rasvapitoisuus on jopa 60 prosenttia.

Vertailun vuoksi ihmisen rintamaidossa rasvaa on keskimäärin 3‒5 prosenttia.

Henkeä pidätellen odotin, mitä kirja kertoo hylkeiden ja kalastajien suhteesta. Perämerellä verkkoja repiviin ja lohisaaliilla herkutteleviin merinisäkkäisiin ei suhtauduta kovin suopeasti.

Ratkaisuksi teos esittää hylkeenkestäviä rysätyyppejä.

Saimaannorpalle kalastajien verkot ovat ilmastonmuutoksen ohella suurin uhkatekijä. Myös Saimaan talviaikainen säännöstely on häirinnyt pesintää.

Kirjassa on kattava katsaus historiaan, jossa hylkeenpäästä on maksettu kolmen markan tapporaha ja hylkeen rasvaa eli traania on keitetty öljyksi, jota on käytetty muun muassa valaistukseen.

Liikapyynti ja ympäristömyrkyt ajoivat Itämeren hylkeet ahdinkoon. 1980-luvun aallonpohjassa norppien alimmaksi määräksi on arvioitu 5 000 ja harmaahylkeiden vain pari tuhatta.

Sittemmin harmaahylkeen laskentakanta on kasvanut Itämerellä yli 40 000 yksilöön. Norpan toipuminen on ollut paljon hitaampaa.

”Ihminen on tehnyt hallista norpan sijaan Itämeren runsaimman hylkeen”, Halkka kirjoittaa.

Siksi ihmettelen, miksi kirjassa ei puhuta juuri lainkaan tämän päivän hylkeenpyynnistä. Voisiko hallin pyynnin lisäyksestä olla apua itämerennorpan suojelussa?

Lue lisää:

Hylkeen erottaminen jäältä vaatii harjaantunutta silmää – Ikiaikainen pyyntikulttuuri elpyy pikkuhiljaa