• Otson saneerausohjelma vahvistettiin, velkoja leikataan 60 prosenttia

    26 yksityisen metsänomistajan saatavista leikkautuu noin 150 000 euroa.
    Otson kiinnostus suuntautuu jatkossa entistä enemmän metsäteiden rakentamiseen ja perusparannukseen.
    Otson kiinnostus suuntautuu jatkossa entistä enemmän metsäteiden rakentamiseen ja perusparannukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    16.4.202112:33
    Jarmo Palokallio

    Pirkanmaan käräjäoikeus vahvisti perjantain Otso Metsäpalvelut Oy:n saneerausohjelman. Saneerauksen puolesta äänesti 43 velkojaa 46:sta.

    Yksittäisiä metsänomistajia velkojissa oli 26 kappaletta. Heidän yhteenlaskettu saatavansa oli noin 250 000 euroa. Siitä leikkaantuu 150 000 euroa.

    Saneerausohjelmaehdotus on laadittu yhteistyössä yhtiön johdon, selvittäjän sekä päävelkojista muotoutuvan velkojatoimikunnan kanssa. Yhtiöön tehdyssä erityistilintarkastuksessa ei noussut esiin huomioita, jotka olisivat estäneet saneerausohjelman laadinnan.

    Syksyllä saneerauksen lähtötilanteessa yhtiölle jäi pienvelkojen maksun jälkeen jäljelle yli 600 velkojaa. Joukossa oli niin yrityksiä kuin yksityisiä metsänomistajiakin.

    Saneerausohjelmaan kirjattiin velkoja noin 9,8 miljoonaa euroa.

    Vahvistetun ohjelman mukaan vakuusvelkaa yrityskiinnitysvakuudella on noin 1,8 miljoonaa euroa. Vakuudetonta velkaa on noin 8 miljoonaa euroa, jota leikataan 60 prosenttia. Noin 7,5 vuotta kestävällä maksuohjelmalla velkojille maksetaan velkoja takaisin yhteensä 4,95 miljoonaa euroa.

    Mikäli Otso olisi mennyt konkurssiin, olisi velkojille laskelman mukaan kertynyt noin 3,6 miljoonaa euroa.

    Otson kannattavan liiketoiminnan edellytykset ovat toimitusjohtaja Jyrki Pihlavan mukaan suotuisat. Yhtiön katseet suuntautuvat esimerkiksi metsätieurakoihin.

    "Kemeralain jatkoa ajan ansiosta metsäkeskus myöntää edelleen metsänomistajille kemeratukea metsäteiden perusparantamiseen. Tiekunnat taas voivat hakea tukea tie- ja siltahankkeisiin", muistuttaa Pihlava.

    Otson palveluksessa on noin 80 toimihenkilöä.

    Artikkelin aiheet
    Otso Metsäpalvelut Oy
    yrityssaneeraus
    Pirkanmaan käräjäoikeus
    velkojen leikkaus
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle