• Nykyään ei tarvita rela-skooppia

    Metsä
    14.7.201416:00
    MT toimitus

    SALO (MT)

    Otson metsäpalveluesimies Antti Laitinen ja tilan isäntä Markku Antola silmäilevät nuorta taimikkoa. Kuviolla kasvanut vanha kuusikko on hakattu seitsemän vuotta sitten. Vuoden päästä hakkuusta alue on mätästetty ja istutettu männylle.

    Taimikko on Antolan mukaan perattu lehtipuista kahdesti. Sen vuoksi siellä ei näy merkkejä hirvituhoista ja kasvu on hyvää.

    Muutenkin Antolan metsät vaikuttavat Laitisen mukaan terveiltä. Vain muutama tervasroson vaivaama mänty näkyy hieman kauempana taimikolle johtavan tien varressa.

    Suunnittelukierros jatkuu taimikolta vanhaan kuusikkoon. Siellä Laitinen ottaa taskustaan tavalliselta vaikuttavan älypuhelimen. Hän katsoo hetken sen näyttöä, painaa nappia ja ottaa puista valokuvan.

    Pian laite ilmoittaa kuvassa olevien puiden läpimitan, pohjapinta-alan ja tukkiprosentin. Sen kautta saadaan laskettua kyseiset tiedot koko kuviolle.

    ”Tämä laite on oikeastaan ainut, mitä tarvitsen maastokäynnillä. Siinä oleva sovellus laskee valokuvasta suunnitelmaan tarvitsemani puustotiedot.”

    Enää ei siis tarvitse rämpiä metsissä relaskoopin, mittasaksien tai hypsometrin kanssa, vaan tiedot saa helposti ja nopeasti paria nappia painamalla.

    Sovellus vaatii toimiakseen vanhaa puustotietoa. Jos metsä on esimerkiksi harvennettu, kuvia täytyy Laitisen mukaan ottaa useita.

    Varsinais-Suomen alueella Otso tekee suunnitelmia Laitisen mukaan noin 14 000 hehtaarilla vuosittain. Näistä noin neljäsosa on Salossa. Koko Suomessa luku on 150 000–200 000 hehtaaria.

    ”Metsäsuunnitelmia on tehty paljon 2000-luvun alusta lähtien. Sellainen löytyykin jo noin puolelta salolaisista metsänomistajista”, Laitinen selittää.

    Otso tekee suunnitelmia myös alihankintana esimerkiksi metsäyhtiöille.

    TIINA HEIKKINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsäsuunnittelu
    metsänhoito
    puustotiedot
    sovellus
    Salo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle