
Suomeen rakentuu nyt uudenlaista vaatteiden ja jalkineiden raaka-ainetuotantoa.
Viime vuosina on saatu uutisia merkittävistä tuotannollisista investoinneista puupohjaiseen tekstiilikuituun ja tekstiilijätteestä tehtyyn kierrätyskuituun.
Vaatteiden valmistuksen koko arvoketju on rakentumassa nyt Suomeen uudestaan, kertoo tekstiili- ja vaateyritysten etujärjestö Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.
”Suomi on perinteinen prosessiteollisuuden maa. Sellupohjaisen tuotteen valmistus osataan hyvin.”
”Uusille ekologisille tekstiilikuiduille on kova kysyntä maailmalla ja Suomessa.”
Seuraava askel olisi kehräämöjen ja kankaan valmistuksen saaminen Suomeen. Nyt villa on ainoa raaka-aine, jolle on kehräämöjä sekä neuloksen ja kankaan valmistusta, Niinikoski kertoo.
Kehräyksessä ja kankaan valmistuksessa Suomi on siis riippuvainen ulkomaista. ”Investointeja niihin tarvitaan huoltovarmuuden takia ja vihreän siirtymän toteuttamiseksi.”
Suomeen tarvittaisiin Niinikoskesta myös kipeästi osaamista kuluttajabrändien luomiseen ja kehittämiseen sekä niiden viemiseen kansainvälisille markkinoille.
Muuten vaarana on, että Suomi jää raaka-ainemaaksi, joka myy tekstiilikuitua kolmen euron kilohinnalla tanskalaisille, espanjalaisille ja ranskalaisille brändeille, jotka keräävät taloudellisen hyödyn.
”Valmis hyvin brändätty vaate maksaa alkaen 150 euroa kilolta.”
Spinnovan ja brasilialaisen selluyhtiö Suzanon yhteisyritys Woodspinin 50 miljoonan euron kuitutehdas valmistui Jyväskylään viime vuoden lopulla. Tehdas tuottaa puupohjaista tekstiilikuitua.
Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Springillä ja japanilaisella Itochu Corporation -kauppayhtiöllä on yhteisyritys, joka investoi 40 miljoonaa euroa Äänekoskelle rakennettavaan puupohjaista Kuura-tekstiilikuitua valmistavaan koelaitokseen.
Stora Enson, Ikean, H&M:n ja LSCS Investin omistama TreetoTextile investoi 35 miljoonaa euroa koelaitokseen Ruotsissa Stora Enson Nymölla-tehtaalla. Se käyttää suomalaisen Uimaharjun sellutehtaan eli Enocellin tuottamaa liukosellua.
Ioncell erkani viime vuoden lopulla Aalto-yliopistosta omaksi yhtiökseen. Tekstiilikuitua valmistetaan puusta ja tekstiilijätteestä.
Suomalainen start-up Nordic Bioproducts group kertoi vuosi sitten jalostavansa selluloosasta tekstiilikuitua, Norratexia, ja suunnittelevansa koelaitosta.
Infinited Fiber Company on määrä aloittaa ensimmäiset kaupalliset Infinna-kuitutoimitukset vuonna 2026. Yhtiö käyttää Kemissä Stora Enson entisen Veitsiluodon tehtaan paperikonehallia kierrätysmateriaaliin perustuvan kuidun valmistamiseen. 400 miljoonan euron investointi työllistää 270 työntekijää.
Resterillä ja Lounais-Suomen jätehuollolla on Paimiossa pilottimittakaavan tuotantolaitos tekstiilijätteen kierrätykseen.
Rester kerää Ruotsissa poistotekstiilejä yhteistyössä ruotsalaisen metsäyhtiö Södran kanssa. Södran OnceMore-prosessissa kuitua tehdään puubiomassasta ja tekstiilijätteestä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
