• Metsähallituslain pysäytysadressissa jo 50 000 allekirjoittajaa

    Tavoitteena on vähintään 100 000 nimeä. "Ihmiset ovat kriittisiä, koska se, mikä on yhtiöitetty, on myytävissä", sanoo adressin perustaja Saana Katila.
    Metsähallituslaki on herättänyt runsaasti keskustelua. Kuvan maisemat ovat Aulangon luonnonsuojelualueelta.
    Metsähallituslaki on herättänyt runsaasti keskustelua. Kuvan maisemat ovat Aulangon luonnonsuojelualueelta. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    29.2.201617:10
    Terhi Pape-Mustonen

    Pysäytetään metsähallituslaki -adressi on kerännyt 50 000 allekirjoitusta kolmessa vuorokaudessa. Jos kyseessä olisi kansalaisaloite, se etenisi tällä kannatuksella eduskunnan käsittelyyn.

    Metsähallituksen yhtiöittämistä vastustava nimikeräys on kansalaisaloitteen sijaan adressimuotoinen, koska kansalaisaloitteella ei voi vastustaa lakiesitystä.

    Pysäytetään metsähallituslaki -adressi luovutetaan eduskunnalle ennen ratkaisevaa äänestystä, joka on alustavien tietojen mukaan maaliskuun toisella viikolla.

    Nimien keräys jatkuu, ja adressin perustajan Saana Katilan mukaan kasaan on tarkoitus saada vähintään 100 000 nimeä.

    "Tätä ennen kansalaisilta ei ole kysytty näkemystä Metsähallituksen yhtiöittämisestä. Ihmiset ovat kriittisiä, koska se, mikä on yhtiöitetty, on myytävissä, ja sillä saralla poliittiset päättäjät ovat kunnostautuneet tunnetuin seurauksin", Katila kuvailee.

    "Hanketta on perusteltu muun muassa EU:n kilpailuneutraliteettivaatimuksilla. EU ei kuitenkaan vaadi Metsähallituksen yhtiöittämistä, konkurssikelpoisuutta tai yhteisöverovelvoitetta. Ne ovat ideologisia valintoja – esimerkiksi Saksan Baijerissa ja Ranskassa on tehty toisin, mikä on mainittu myös hallituksen lakiesityksessä."

    Adressin voi allekirjoittaa täällä

    Lain vastustajat moittivat hallitusta "selittämättömästä kiireestä"

    Artikkelin aiheet
    metsähallituslaki
    kansalaisadressi
    Metsähallitus
    Saana Katila
    yhtiöittäminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle