
Ennätyksellisen korkeat kantohinnat innostivat metsänomistajat myymään puuta kesän korvalla. Heinäkuussa puukauppa huilaa, mutta puun hinnat ovat pysyneet korkealla.
Normaaliin tapaan puun hinnoissa ja kysynnässä oli alkuvuonna suurta alueellista ja ostajakohtaista vaihtelua. Se johtuu ostajien erilaisista tarpeista.
”Puun ostajien puuvarannot vaihtelevat, sillä joillakin on jo kesäkohteita ostettuna riittävästi ja toisilla on niille edelleen suuri tarve”, vahvistaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
”Tästä johtuen puukauppojen tarjouksien hintatasoissa voi olla huomattavia eroja. Puukauppojen kilpailuttamisella metsänhoitoyhdistyksien avustuksella auttaa saamaan sen hetken parhaan tarjouksen”, Karttunen jatkaa MTK:n puukauppakatsauksessa.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan etenkin kuitupuulla on takana kova hintakiri. Jo toukokuussa mänty- ja koivukuitupuusta maksettiin vuoteen 1995 ulottuvan tilastohistorian kovimpia hintoja ja hintojen nousu jatkui kesäkuussa.
Myös kuusikuitupuun hinta hipoi ennätyksiä. Edellisen kerran kuusikuitupuun keskihinta oli reaalisesti yhtä korkealla vuonna 2007.
Kova kysyntä veti kuitupuun hinnat ennätystasolle alkukesän hankintakaupoissakin.
Tukeilla oli sama juttu. Vastaavia kantohintoja on viimeksi kirjattu tilastoihin vuosina 2007–2008.

Vaikka kantohintojen nousu jatkui keväällä, niiden suurin hyppy on jo jäänyt taakse. Kantohintojen poikkeuksellinen nousu johtuu venäläisen puun tuonnin päättymisestä. Se jätti teollisuuden puuhuoltoon vajaan kymmenen miljoonan kuution aukon.
Metsäteollisuus on pakon edessä yrittänyt lisätä puun hankintaa sekä kotimaasta että lähialueilta. Se on kirittänyt kantohintoja samaan aikaan, kun Suomen talous on muuten yskinyt.
Puusta on pulaa myös muualla. Luken mukaan sahatavaran hinta on noussut Euroopassa juuri tukin niukkuuden takia. Niiden korkea hinta pönkittää sahatavaran hintoja.
Sen sijaan rakentamisen vilkastuminen on vasta edessä.
Kesä–heinäkuun vaihteessa kuusitukin keskihinta pyöri 85 ja mäntytukin 84 euron tietämissä kuutiometriltä. Viime vuoden syksyltä niiden hinnat ovat vahvistuneet vajalla 4 eurolla.
Koivutukin keskihinta on noussut yli 68 euroon kuutiolta. Myös se on vahvistunut noin neljällä eurolla viime vuoden loppupuolelta.
Mänty- ja koivukuitupuusta Metsäteollisuus ry:n jäsenet maksoivat kesäkuun lopulla yli 34 euroa kuutiolta. Vuoden alusta niiden hinnat ovat nousseet parilla eurolla.
Hankintakaupoissa kaikkien kuitupuulajien keskimääräiset hinnat ovat kohonneet hieman yli 54 euroon kuutiometriltä.
”Kielteistä taas on kevään vahvan oston aiheuttama puukaupan poukkoilevuus.”
Kevään Metsätutka-kyselyn perusteella metsänomistajien puukauppa-aikeet tälle vuodelle olivat jopa ennätystasolle. Siltä osin ennuste ei ole vielä täysin toteutunut.
Puukauppa on käynyt vilkkaasti, mutta kesäkuun lopulla metsän omistajien Metsäteollisuus ry:n jäsenille myymä puumäärä jäi hiukan pienemmäksi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Edellisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna puukauppa on kuitenkin käynyt tänä vuonna selvästi keskimääräistä kovemmilla kierroksilla.
Metsänomistajia edustava MTK ei näe puukaupan nykyistä kevätpainotteista rytmiä pelkästään hyvänä.
”Myönteistä on vahvan kysynnän aiheuttama puun hintojen vahvistuminen kesäkorjuukohteiden ostojen myötä. Kielteistä taas on kevään vahvan oston aiheuttama puukaupan poukkoilevuus”, sanoo Karttunen.
”Puukauppojen yhteydessä sovitaan usein monista muistakin metsänhoitotöistä. Kevät on huomattavan kiireistä aikaa niin puukauppojen, istutusten kuin taimikonhoitotöidenkin suhteen.”
Karttusen mukaan tasaisemmin käyvä puukauppa palvelisi metsänomistajien metsänhoitoon liittyviä tarpeita paremmin.
Energiapuun kysynnässä poukkoilu on kuulunut aina asiaan. Niin on nytkin.
Tänä vuonna energiapuun kysyntä hiipui leudon talven johdosta. Joillakin yhtiöillä puuta jäi varastoon tulevan talven varalle.
”Venäjän tuonnin loputtua pienpuun käytön kysyntä on tukenut erityisesti metsänhoidollisia hakkuita”, Karttunen toteaa.
Karttunen arvelee, että kuiduttava metsäteollisuus voi lisätä pieniläpimittaisin ainespuun käyttöä, jos energian kysyntä vähenee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
