• MMM nosti karhukiintiötä reippaasti viime vuodesta

    Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut metsästyskauden 2018–2019 suurimmaksi sallituksi saaliskarhujen määräksi 355 karhua eli sata karhua enemmän kuin viime vuonna.
    Luke arvioi toukokuussa, että erillisiä karhupentueita on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
    Luke arvioi toukokuussa, että erillisiä karhupentueita on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuva: Arvi Tyni
    Metsä
    28.6.201816:32
    Suvi Jylhänlehto

    Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on päättänyt kasvattaa karhukiintiötä tulevalla metsästyskaudella.

    Ministeriön mukaan karhukiintiön kasvattamisen tavoitteena on vakiinnuttaa kasvussa olevan karhukannan taso, purkaa kannan tihentymiä ja ehkäistä pitkään kasvussa olleita porovahinkoja.

    Karhukannan elinvoimaisuuteen lupamäärän lisäämisellä ei arvioida olevan vaikutusta, MMM toteaa tiedotteessaan.

    Karhu kuuluu EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojeltuihin lajeihin. Ministeriön mukaan Suomen karhukanta on kuitenkin riittävän suuri siihen, että sitä voidaan säädellä luontodirektiivin sallimalla kannanhoidollisella metsästyksellä.

    Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa vahvistetun karhukiintiön osuus suhteessa alueelliseen kantaan on poronhoitoalueella 27,5 prosenttia, muualla Suomessa 14 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 16,1 prosenttia.

    Tavoitteena on vakiinnuttaa kanta poronhoitoalueen ulkopuolella nykyiselle tasolle, mutta mahdollistaa kannan leviäminen laajemmalle alueelle.

    "Vahvistunut karhukanta kestää verotuksen, jota tarvitaan nyt kannan kasvun taittamiseksi ja vahinkojen ehkäisemiseksi. Karhujen aiheuttamien vasavahinkojen määrä on noussut erityisesti poronhoitoalueen etelä- ja itäosissa. Kiintiötä suurentamalla halutaan osaltaan tukea myös Pohjois-Karjalan alhaisen hirvikannan elpymistä", sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).

    Poronhoitoalueen karhukiintiötä nostettiin lausuntokierroksen perusteella 10 yksilöllä (85 -> 95): itäisellä alueella määrä kasvoi edellisestä vuodesta 15 yksilöllä (60 -> 75) ja läntisellä väheni viidellä yksilöllä (25 -> 20). Poronhoitoalueen ulkopuolella kiintiöksi vahvistettiin ministeriön alkuperäisen esityksen mukaisesti 260 karhua eli 90 yksilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi toukokuussa Suomen karhukannan kooksi kevään pentutuotto huomioiden 2 130–2 260 yksilöä. Viime vuonna vastaava luku oli 1 980–2 100 ja toissa vuonna 1 720–1 840.

    Maa- ja metsätalousministeriö pitää tärkeänä, että karhujen aiheuttamat vahingot ja ongelmat voitaisiin ottaa kiintiöön perustuvia poikkeuslupia myönnettäessä huomioon nykyistä paremmin ja joustavammin.

    Poikkeuslupien tarkemmasta kohdentamisesta päättää Suomen riistakeskus. Kiintiöstä myönnettävien poikkeuslupien lisäksi Riistakeskus voi – tarkkaa harkintaa käyttäen – myöntää poikkeusluvan myös vahinkoa tai uhkaa aiheuttavien karhujen kaatamiseen. Näiden lupien määrää ei jatkossakaan rajoiteta.

    Artikkelin aiheet
    karhukiintiö
    Maa- ja metsätalousministeriö
    karhu
    metsästys
    poronhoitoalue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua