• ATL: ”Hytti oli täysin putsattu” – lukuisista metsäkoneista varastettu tietotekniikka Ruotsissa

    Poliisi epäilee ulkomaista rikollisverkostoa.
    Hakkuukoneen hytistä löytyy paljon tekniikkaa.
    Hakkuukoneen hytistä löytyy paljon tekniikkaa. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Metsäkoneet
    1.9.202516:15
    Jukka Hämäläinen

    Eri puolilla Ruotsia on viime viikkoina tehty suuri määrä varkauksia, joissa metsäkoneista on anastettu gps-laitteita ja tietokonetekniikkaa. Elokuussa poliisi tiedotti saaneensa yhteensä 15 rikosilmoitusta ja kehotti lisäämään valppautta, sanomalehti Lantbrukets Affärstidning (ATL) uutisoi.

    Useita varkauksia on tapahtunut erityisesti Gislavedin seudulla Etelä-Ruotsissa. Yksi uhreista on urakoitsija Lars Andersson.

    ”He olivat tyhjentäneet koko hytin. Myös piilotetut ja sisäänrakennetut tietokoneet oli viety. Kaapelit oli katkaistu ja kaikki oli putsattu”, hän kertoo.

    Harvesteri, joka oli samassa hakkuussa, säästyi varkailta.

    ”Se oli hieman kauempana ja ehkä hieman paremmin piilossa.”

    Tietotekniikan uusiminen maksaa 215 000 kruunua (noin 19 500 euroa). Vakuutusyhtiö kattaa suurimman osan kustannuksista. Kaikkia osia ei ole vielä saatu, ja koska asennuksessakin kestää, Andersson arvioi, että haastatteluhetkestä kestää vielä viikon päivät ennen kuin kone on taas käytössä.

    Andersson uskoo, että kyseessä olivat ammattimaiset varkaat, ja että kyseessä oli tilaustyö ulkomaiselle asiakkaalle. Myös poliisi epäilee ulkomaista rikollisverkostoa.

    ATL: Han drabbades av vågen av datorstölder i skogen

    Lisää aiheesta
    • Dodgen lava-autot ovat yhtäkkiä nousseet autovarkaiden suosioon Ruotsissa. Kuvituskuva.

      Rikokset | Ruotsalaisilla synkkä teoria yhtäkkiä lisääntyneistä lava-autojen varkauksista

      Tilaajalle
    • Mies varasti 13 maatilan traktoreista gps-laitteita ja työkaluja vuosien 2022 ja 2023 aikana. Kuvituskuva.

      Maatalouskoneet | ATL: Traktoreista varastettu miljoonien eurojen edestä GPS-laitteita ja työkaluja Ruotsissa – yhdelle tekijöistä langetettiin kova tuomio

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa