
Elokuu oli lähes koko maassa harvinaisen lämmin. Kirjanpainajille elokuun lämpö tarjosi mahdollisuuden jatkaa parveilua. Tavallisesti parveilu on hiipunut elokuussa säiden viilentyessä.
Lämpimien sääjaksojen ansiosta kirjanpainajat ehtivät yhden kasvukauden aikana parveilla jopa 3–4 kertaa. Luonnonvarakeskuksen feromoniseurannan perusteella näyttää siltä, että sisarsukupolvi on yleinen etenkin kuumina kesinä.
”Hellejaksojen aikana parveilu jatkuu pitkään ja jälkeläisten kehitysaika nopeutuu. Jos olosuhteet jatkuvat suotuisina syksyisin, jälkeläisten aikuistuminen ja talvehtiminen maan karikkeessa onnistuu”, kertoo metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Suomen metsäkeskuksesta.
Se tietää enemmän aktiivisia kirjanpainajia kevään lämpimien säiden koittaessa.
Jos kirjanpainajan sisarsukupolvi tai toinen sukupolvi jää syksyllä säiden viilentyessä kuusen kuoren alle kehittymään, on todennäköistä, että tämä sukupolvi kuolee talven aikana.
Kirjanpainajien tuhoja on kehotettu tarkkailemaan keväästä keskikesään, mutta nyt vaikuttaa siltä, että se ei riitä. Erityisesti varttuneiden kuusikoiden vointia pitäisi nyt tarkastella kuoriaisten elinkierron ja säiden mukaan.
”Mitä aikaisemmassa vaiheessa alkava tuho huomataan, sitä vähemmällä puiden poistolla todennäköisesti selvitään ja puun arvo säilyy”, Kokkonen toteaa.
”Kirjanpainajatuhojen leviämistä ehkäistään parhaiten korjaamalla yksittäiset kuuset pois metsästä touko-elokuussa, kun kuoriaiset ovat vielä puun sisällä.”
Jos metsänomistaja löytää omasta metsästään kuusia, joihin kuoriaiset ovat iskeytyneet, yksittäisten puiden korjaaminen voi olla järkevää. Iskeytymän huomaa parhaiten siitä, että puun rungolla ja tyvellä on ruskeaa purua. Puun latvus on silloin vielä vihreä. 1,5–2 millimetrin kokoisia iskeytymäreikiä voi olla vaikea huomata.
”Kun kuoriaiset ovat poistuneet puusta, rungossa näkyy runsaasti ulosmenoreikiä. Jos kuusi on jo pudottanut kuorensa, rungon voi jättää metsään lahopuuksi tai korjata polttopuuksi. Puun kaataminen siinä vaiheessa ei vaikuta tuholaistilanteeseen.”
Kesällä metsänomistajia velvoittavat metsätuholain korjuuajankohdat, mikäli vahingoittuneita kuusia on metsässä yli 10 m³/ha. Kokkonen katsoo, että jos metsästä syksyllä löytää kirjanpainajien vahingoittamia kuusia tai kuusipuutavaraa, ne kannattaa korjata pois, vaikka metsätuholain määräpäivä on jo mennyt.
”Sääilmiöt ja tuhohyönteiset eivät noudata asetettuja päivämääriä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
