• EU:n Suomelle ehdottama nielutavoite todennäköisesti mahdollistaa hakkuiden lisäyksen – Leppä: "Uskon tämän tapahtuvan"

    Suomi on tyytyväinen, että metsien ja maankäytön päästölaskennat perustuvat todellisiin päästöihin ja nieluihin. Suomen nielutavoite on EU:n keskiarvoa korkeampi.
    "On pidettävä huolta, että jokainen jäsenvaltio vastaa itse omista päästövähennyksistään", ministeri Jari Leppä sanoo.
    "On pidettävä huolta, että jokainen jäsenvaltio vastaa itse omista päästövähennyksistään", ministeri Jari Leppä sanoo. Kuva: Hanna Linnove
    Metsä
    15.7.202115:15
    Maria Pohjala

    EU-komission ilmastopaketti sisältää uuden 310 miljoonan tonnin hiilinielutavoitteen maankäyttösektorille ja metsätaloudelle (lulucf-sektori). Suomen osuus tavoitteesta on 17,8 miljoonaa tonnia.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää Suomen tavoitetta saavutettavana, mutta kunnianhimoisena.

    "Suomen nielutavoite on eurooppalaisessa vertailussa varsin kova. Kun vertaamme muihin maihin, niin Suomi kantaa kortensa kekoon. Tämä vaatii sen, että metsätalouden toimintaedellytykset säilyvät."

    Nielutavoitteet on laskettu vuosien 2016–2018 perusteella. Maa- ja metsätalousministeriön arvioiden mukaan EU-maiden nielujen tulisi nousta keskimäärin noin 15 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja Suomessa yli 30 prosenttia.

    "Suomen nosto on EU-maissa top 5:n joukossa", metsäneuvos Heikki Granholm kertoo Suomen luvusta.

    Vertailun vuoksi 2019 Suomen lulucf-sektorin nielu oli 14,7 ja viime vuonna 20,3 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

    Leppä on tyytyväinen, että EU:n nykyisistä – historiallisiin hakkuisiin perustuvista – nielulaskelmista ollaan luopumassa. Niiden mukaan Suomen maankäyttö ja metsät ovat nipin napin nielun puolella.

    "Laskentamallin pitää perustua luonnonlakiin eikä laskennallisiin nieluihin. Nyt komission esitys perustuu Suomen toivomalla tavalla maankäyttösektorin ja metsien todellisiin päästöihin ja nieluihin."

    "On hyvä, että metsien käyttöä ei verrata enää menneisiin. Tämä ei vastannut sitä, mitä metsissä todellisuudessa tapahtui."

    Suomi on myös painottanut, että kaikkien maiden tulee vastata omista päästövähennyksistään itse.

    Granholm arvioi, että hakkuiden vähentämistä nielutavoite ei näytä vaativan.

    "Tämä on valtioiden välinen tavoite, eikä instrumentti, että alettaisiin säädellä hakkuita. Mutta näyttäisi siltä, että Suomen luku, 17,8, ei rajoittaisi metsien hakkuita."

    Ministerin mukaan jopa hakkuiden kasvu näyttää mahdolliselta.

    "Metsiemme kasvu ja terveyden tila on niin hyvällä tolalla, että uskon tämän tapahtuvan. Tämä on haastavaa ja se tarvitsee monia toimia. Kaikki perustuu kestävään hakkutasoon. Hakkuutasot vaihtelevat, mutta tärkeää, että se ei ylitä nykyistä kestävää hakkuutasoa."

    "Teemme kaikkemme, että nielut kasvavat, jotta kokonaiskestävyys säilyy", Leppä sanoo.

    Lue myös:

    Suomelle 17,8 miljoonan tonnin nielutavoite, bioenergian korjuulle rajoituksia – EU:n historiallinen ilmastopaketti ehdottaa täyskäännöstä

    Artikkelin aiheet
    nielutavoite
    metsätalous
    hakkuut
    ilmastopolitiikka
    Euroopan unioni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle