
Kuolinpesät omistavat tilastojen mukaan kymmenen prosenttia yksityisomistuksessa olevasta metsämaasta. Vaikka kuolinpesän pitäisi olla vain väliaikainen omistusmuoto, ne voivat säilyä jakamattomina vuosikymmeniä ja vielä osakkaan kuoleman jälkeenkin.
Maa- ja metsätalousministeriö koettaa nyt patistella kuolinpesiä päätöksentekoon ja teettää Tapio Oy:llä oppaan kuolinpesien purkamisesta. Oppaasta tulee verkkojulkaisu ja sen on määrä valmistua tämän vuoden lopussa. Tapio Oy laatii oppaan yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen kanssa.
Tapio muistuttaa tiedotteessaan, että asioiden hoitaminen menee monimutkaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun joku ensimmäisen kuolinpesän osakkaista kuolee. Tällöin alkuperäisen kuolinpesän osakkaaksi tulee uusi kuolinpesä osakkaineen.
"Kuolinpesän omistusjärjestelylle on tarjolla useita vaihtoehtoja. Kuolinpesän osakkaiden on hyödyllistä selvittää metsänomistuksensa tavoitteet, joiden perusteella kuolinpesän osakkaat voivat suunnitella metsänomistuksensa tulevaisuutta", sanoo metsätilarakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula metsäkeskuksesta.
Kuolinpesän metsätaloudelliseen toimintaan vaikuttavat osakkaiden henkilökohtaiset lähtökohdat, osakkaiden metsänhoidon tietotaito ja osakkaiden henkilösuhteet, tiedotteessa arvioidaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
