• Metsähallitus sulkee retkikohteidensa varaus- ja vuokratuvat perjantain jälkeen

    Tupia on etenkin kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla.
    Tupia on etenkin kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla.
    Tupia on etenkin kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    18.3.202020:09
    Matti Tuominen

    Metsähallitus sulkee itse vuokraamansa varaus- ja vuokratupansa tämän viikon lauantaista lähtien toukokuun loppuun saakka. Sulkupäätös tehtiin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

    Tupia on etenkin kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla. Metsähallitus huomauttaa, että osa tupia varanneista henkilöistä on jo maastossa tuvan avaimen kanssa, ja turvallisuutensa takia he käyttävät tupaa varauksensa ajan.

    Tupien lisäksi peruminen koskee kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla olevia kotia ja kammeja.

    Rakennukset ovat pieniä, ja niissä on useita hyvin lähekkäisiä petipaikkoja. Metsähallitus painottaa, että retkeilyolosuhteissa riittävän hygienian ylläpito koronavirusepidemian aikana on vaikeaa.

    Metsähallitus on yhteydessä varaukseen tehneisiin henkilöihin mahdollisimman pian. Maksetut varausmaksut palautetaan tai varausta voi siirtää.

    Tupiin mahdollisesti liittyvistä maastoliikenneluvista annetaan lisätietoa lähiaikoina.

    Autiotupia ei suljeta, koska niiden käyttäjiin ei voida ottaa yhteyttä ja autotupaa voi tarvita huonon sään yllättäessä. Metsähallitus muistuttaa, että etenkin vilkkaimmilla tuvilla saattaa päivittäin käydä kymmeniä henkilöitä, joten jokaisen tulee käyttää harkintaansa sen suhteen, meneekö autiotuvalle.

    Lue lisää:

    Metsähallituksen mukaan hyvin syrjäiselle retkeilykohteelle lähtemistä kannattaa harkita tarkkaan: "Avun saaminen kestää hätätilanteessa tunteja"

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    retkeily
    tuvat
    koronavirus
    erämaa-alueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle