• Keskisarja: Suomen puu ja Norsunluurannikon norsunluu

    Suomen nimeksi olisi sopinut Puutavararannikko, koska vienti perustui yksipuolisesti yhteen luonnonvaraan kuten ”banaanivaltioissa”, kirjoittaa Teemu Keskisarja
    Metsä|Metsäteollisuus
    19.8.202106:50
    Kolumni
    Teemu Keskisarja

    Suomen suuriruhtinaskunnan puu ei 1800-luvulla tuntunut jalometallien, norsunluun tai edes kivihiilen vertaiselta kansallisaarteelta. Kateeksi kävi maita, ”joissa luonto itsessään uhkuu yltäkylläisyyttä ja runsautta, joissa aurinko keittää sokeriputken mehua ja kypsyttää viinirypäleiden nestettä”, kuten kirjoitti fennomaanihistorioitsija Yrjö Koskinen.

    Suomen nimeksi olisi hyvin luontunut Puutavararannikko. Vienti perustui yksipuolisesti yhteen luonnonvaraan kuten ”banaanivaltioissa”. Taloustieteen helpot menestyskonseptit eivät pure Suomen pärjäilyyn. Jalostusarvo oli suomalaisten parruilla ja pölkyillä olematon, lankuilla ja laudoilla vähäinen ja paperillakin melko vaatimaton. Puun korjaaminen ja kuljettaminen oli hankalampaa kuin hedelmien, mausteiden, kahvin, kaakaon tai tupakan.

    Mutta niin vain kävi, että ”Euroopan kerjäläinen” vaurastui metsien vihreällä kullalla, kun taas luonnostaan yltäkylläiset verrokit vain kurjistuivat. Miksi Suomen kehitys poikkesi edukseen ikuisista kehitysmaista?

    Kysymys on tietysti rannaton ulko- ja sisäpolitiikan, kulttuurin sekä yhteiskunnallisten olojen kannalta. Osavastaukseksi sopii kuitenkin tarjota raaka-aineen hallitsemista. Suomen metsät eivät autonomian ja kansallisen kapitalismin aikakausilla päätyneet ylikansallisiin käsiin. Tehtailijat olivat jo 1800-luvulla intresseiltään suomalaisia, vaikka eivät suomenkielisiä tai kovin kansallismielisiäkään.

    Puutavara-afääri oli rakenteiltaan erilainen kuin norsunluu- ja banaaniafäärit. Sikälikin, että raaka-aineella oli Suomessa täysvaltaisia omistajia, joille varisi osa teollisuuden voitoista. Ensimmäisessä saharyntäyksessä 1870-luvulla solahti Kymijokeen miljoona puoli-ilmaista tukkia, mutta aikanaan myyjät oppivat pitämään puolensa. Metsänomistajista muodostui markkinavoima muiden markkinavoimien joukkoon.

    Lainsäätäjä pysäytti 1920-luvun Lex Pulkkisella firmojen metsämaan ostot ja pönkitti talonpoikain aseman. Torpparit ja mäkitupalaiset vapautuivat pientilallisiksi. Tätä kehityspolkua pitkin Suomi kulki historioitsija Kai Häggmanin sanoin ”metsän tasavallaksi”.

    Metsäasioista toki riideltiin aina. Jotkut toimijat olivat väkevämpiä kuin toiset, mutta mikään kartelli ei voinut pakottaa kauppoja mielivallalla. Puunjalostajien kanssa kilpailivat lukuisat pikkusahat. Suomen tasavallan monisärmäinen metsäklusteri ei muistuttanut siirtomaiden plantaaseja ja viidakkometsälöitä.

    Suomalaiset industrialistit rakensivat tehtaanpiipputaajamiaan omalla tavallaan yleishyödyllisesti. Suhdanne­herkällä alalla tuli herkästi yritysruumiita. Suurteollisuus olisi kaivannut edullisempia kantohintoja ja enemmän ikiomia metsiä. Silti sirpaleinen omistus palveli paremmin yhteiskuntaa. Politiikkaa vakauttivat metsärahat maakansan sukanvarsissa ja puut korkoa kasvavana säästötilinä tai katovuoden viimeisenä turvana. Pelkkä viiden hehtaarin peltotilkku ei välttämättä riittänyt syyksi vastustaa kommunismia.

    Tähän pakinaan ei mahdu metsähistorian kaikkeus. Mietinpä sen sijaan kontrafaktuaalista eli toteutumatonta jossitteluhistoriaa.

    Miten olisi käynyt, jos metsänomistus Suomessa olisi syystä tai toisesta keskittynyt muutamalle puunjalostusjätille? Tai hakkuuoikeudet siirtyneet vaikkapa Saksaan, jonka alusmaa Suomi oli kesällä 1918? Entä jos kaikki maareformit olisivat rajoittuneet vain viljelysmaahan?

    Ilman satoja tuhansia metsän pienomistajia jäisi paljon puuttumaan liikenneväylistä, kansa- ja oppikouluista, osuustoiminnasta, säätyjen tasa-arvosta, punamullasta, talvisodan hengestä, viime sotien jälkeisestä asutustoiminnasta ja hengenelämän lukemattomista lohkoista.

    J. V. Snellman oli 1800-luvun agraari-Suomessa filosofoinut, että rahvas voi kohota kansakunnaksi vasta, jos se pääsee jaloilleen raha-asioissa. Snellmanin jälkeen ”afääri­fennomaanit” perustivat pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja metsäteollisuuttakin. He julistivat, että kulttuurisen ja valtiollisen itsenäisyyden edellytys on taloudellinen itsenäisyys. Siihen itsenäistymiseen eittämättä liittyi luonnonvaran pitäminen monissa kotimaisissa käsissä. Muuten Puutavara­rannikko olisi ajelehtinut lastuna maailmantalouden laineilla kuin Norsunluurannikko.

    Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.

    Artikkelin aiheet
    Teemu Keskisarja
    suomen metsät
    metsänomistus
    metsäteollisuus
    suomen taloudellinen historia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa