• Metsänomistaja unohtuu EU:n päätöksissä – uusi metsästrategia voi tehdä tähän muutoksen

    Puunhankinnan kautta rajoitukset valuvat metsänomistajille.
    Metsä
    2.2.202120:50
    Maria Pohjala

    Tämäkään vuosi ei tule olemaan metsäpäätösten osalta kevyt. Euroopan vihreän kehityksen ohjelman Green Dealin toimeenpano on konkretisoitunut tähän mennessä pienin askelin, mutta nyt se ottaa suuria harppauksia.

    Tavoitteet liikkuvat kohti yhteisempää metsäpäätöksen­tekoa. Viimeisin esimerkki tästä nähtiin, kun komissio julkaisi loppuvuonna ehdotuksensa kestävän rahoituksen taksonomian ilmastokriteereistä. Kestävyyskriteereihin, jotka ovat vielä valmisteluvaiheessa, liittyy useita metsänomistajaa koskettavia ongelmia.

    Suurten yritysten pitää ehdotuksen mukaan jatkossa raportoida, kuinka ne täyttävät ilmasto- ja ympäristö­kriteerit liiketoiminnassaan. Metsäteollisuuden olisi puolestaan varmistettava, että komission sanelemat kriteerit täyttyisivät myös puuta korjattaessa. Niiden avulla EU luokittelee, onko metsäteollisuus kestävää, mikä taas näkyisi yritysten rahoituksen saannissa.

    Puunhankinnan kautta rajoitukset valuvat metsänomistajille. Komission säädösluonnoksen mukaisessa ilmaston kannalta kestävässä metsätaloudessa ei saisi enää lannoittaa tai tehdä juurikäävän ureakäsittelyä. Tässä on mielestäni selvä ristiriita ilmastotavoitteiden kanssa; Lannoitus lisää metsien kasvua, mikä taas kasvattaa hiilinielua.

    Uudistuksen oletetaan näkyvän myös luoton hinnassa ja saatavuudessa. Kun metsänomistaja jatkossa kysyy pankista lainaa esimerkiksi uuden metsätilan ostoon, edullista lainaa saattaa herua vain, jos tilalla raportoidaan päästöjen ja nielujen kehitystä. Jos kriteerejä ei tilalla oteta huomioon, luoton hinta voi olla korkeampi.

    Jos spekuloidaan lisää, edullista rahoitusta voitaisiin antaa tuhopuiden korjaamiseen tai metsittämis-, suojelu- tai ennallistamishankkeisiin.

    Kysymys kuuluu, paljonko kriteeristön käyttöönotto maksaisi metsänomistajalle suhteessa sen tuomaan hyötyyn? Tarvittaisiinko kriteerejä puun myyntiin ja kuinka kävisi puun hinnalle?

    Aikeet komissiolla ovat toki hyvät. Rahoituskriteeristö hyödyttäisi metsäsektoria esimerkiksi silloin, jos puurakentamista tai muita fossiilisia korvaavia investointeja rahoitettaisiin betonirakentamista paremmilla ehdoilla.

    Metsätalouden kestävyyskriteerit on määritelty moneen kertaan, muun muassa EU:ssa energialakeja sorvattaessa kolme vuotta sitten. Ristikkäiset kriteerit pulpahtelevat kuitenkin esiin eri paikoista.

    Komission on tärkeä muistaa, missä metsät EU-maissa ylipäätään sijaitsevat ja kenelle ne kuuluvat. Lainsäädäntöä tehtäessä myös omaisuudensuoja täytyy ottaa huomioon.

    EU:ssa turbulenssissa oleva metsäala tarvitsisi metsästrategian, jossa metsien talouskäyttö nähtäisiin yhtenä hyvinvoinnin pilarina. Metsästrategian roolia ei kannata väheksyä. Se antaa moniksi vuosiksi eteenpäin varmuutta siihen, miltä metsiin liittyvä politiikka EU:ssa näyttää.

    Artikkelin aiheet
    metsästrategia
    metsänomistaja
    Euroopan unioni
    kestävä kehitys
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle