• Hämeenkylmänkukkaa istutettiin Riihimäelle

    UPM Metsä kokeilee, sopeutuuko uhanalainen hämeenkylmänkukka uusille kasvupaikoille. Paahderinteet, joissa kasvia luontaisesti esiintyy, ovat vähentyneet.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    10.10.201216:10
    MT toimitus

    Hämeenkylmänkukan taimia on istutettu Metsäkorven uudelle asuinalueelle Riihimäellä.

    Valoisilla harjurinteillä kasvava hämeenkylmänkukka on uhanalainen. Sen kasvupaikat ovat rehevöityneet ja kasvaneet umpeen. Metsäpalot edesauttaisivat lajin leviämistä.

    Riihimäen kaupunki ja UPM Metsä pyrkivät nyt selvittämään, voidaanko menetettyjä luontaisia paahdeympäristöjä korvata ihmisen luomilla ympäristöillä.

    UPM on jo kahdesti aikaisemmin idättänyt hämeenkylmänkukkia. Silloin niitä on istutettu Janakkalan Tervavuoren alueelle. ”Aikaisemmissa hankkeissa saadut tulokset ovat rohkaisevia taimien selviytymisen osalta”, kertoo UPM:n taimitarhapäällikkö Anne Immonen .

    Artikkelin aiheet
    hämeenkylmänkukka
    Riihimäki
    UPM Metsä
    luonnonsuojelu
    uhanalaiset lajit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle