• Polvijärvellä kaadettiin torstaina riistakeskuksen poikkeusluvalla naarassusi – ampumiseen päädyttiin karkottamisen tuloksettomuuden takia

    Poikkeuslupa susien häirintään ja karkottamiseen myönnettiin marraskuun toisella viikolla.
    Arkistokuva Ähtärin eläinpuistosta.
    Arkistokuva Ähtärin eläinpuistosta. Kuva: Timo Aalto
    Metsä
    29.11.201917:15
    Sari Penttinen

    Yksi Pohjois-Karjalassa Outokummun ja Polvijärven alueella pihoilla kierrelleistä ja vahinkoa tehneistä susista on ammuttu torstaina.

    Alueelle myönnettiin marraskuun toisella viikolla poikkeuslupa susien häirintään ja karkottamiseen. Karkotukset eivät tuottaneet toivottua tulosta, vaan sudet palasivat pihoille.

    Lupaehtojen mukaan tällaisessa tilanteessa sai aloittaa yhden suden pyynnin poikkeusluvan voimassaoloaikana. Lupa oli voimassa 2. joulukuuta asti.

    Suomen riistakeskuksen Pohjois-Karjalan aluetoimiston riistapäällikkö Juha Kuittinen vahvistaa, että Polvijärvellä kaadettiin torstaina naarassusi.

    Havaintojen mukaan pihoilla on pyörinyt tyypillisesti kaksi sutta. Sekä karkotustoimet että lopetus on kohdistettu näihin yksilöihin.

    Suden saa karkottaa omalta pihalta – uudessa kannanhoitosuunnitelmassa muistutetaan, että omaehtoinen karkotus ei ole kielletty

    Artikkelin aiheet
    polvijärvi
    susi
    riistakeskus
    poikkeuslupa
    pohjois-karjala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle