• Suden kannanhoidollinen metsästys aiotaan aloittaa tänä talvena – metsästyskiintiöksi esitetään 20 sutta neljästä eri laumasta

    "Tämä on yhteiskunnallinen päätös. Suomen susikanta ei ole 100 vuoteen ollut näin vahva, eikä se tästä vaarannu", kommentoi ministeri Jari Leppä MT:eelle.
    Ministeri Jari Leppä kertoo, että suden kannanhoidollisessa metsästyksessä lähdetään liikkeelle maltillisella 20 suden kiintiöllä. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.
    Ministeri Jari Leppä kertoo, että suden kannanhoidollisessa metsästyksessä lähdetään liikkeelle maltillisella 20 suden kiintiöllä. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin. Kuva: Markku Vuorikari, Johannes Wiehn
    Metsä
    1.11.202117:45
    Sari Penttinen

    Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään maanantaina jättänyt lausunnoille esityksen suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta tulevan vuoden 2022 tammi–helmikuussa.

    "Tätä on valmisteltu pitkään ja perusteellisesti, jotta saatiin aikaan oikeudellisen tarkastelun kestävä esitys. Täytäntöönpanokieltoon asetetuista luvista ei ole iloa", kommentoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) MT:eelle.

    Leppä kertoo, että liikkeelle lähdetään maltillisella 20 suden kiintiöllä. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin. Kiintiö ei koske poliisin määräyksellä lopetettuja susia ja Suomen riistakeskuksen myöntämiä vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia.

    Leppä painottaa, että kyseessä on yhteiskunnallinen päätös. "Suomen susikanta ei ole 100 vuoteen ollut näin vahva, eikä se tästä vaarannu."

    On todennäköistä, että metsästys kohdennetaan alueellisten riistaneuvostojen lausuntojen perusteella tihentymäalueille, missä sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja.

    MMM on antanut Luonnonvarakeskukselle (Luke) tehtäväksi tuottaa Suomen susikannalle suotuisan suojelutason viitearvon. Arvo kuvaa populaatiokokoa, jonka avulla Suomessa saavutetaan ja ylläpidetään pitkällä aikavälillä susikannan suotuisa suojelutaso.

    Määrittelytyö valmistuu vasta vuonna 2022, mutta Luke julkaisi syyskuussa väliraportin. MMM hyödynsi tätä raporttia asetuksen valmistelussa. Väliraportissa tunnistettiin viitearvon määrittämiseen kolme erilaista tapaa, joista ministeriö hyödynsi suden demografiaan perustuvaa mallia.

    Demografinen viitearvo ottaa huomioon esimerkiksi susikannan koon, rakenteen, sukupuolijakauman ja reviirien maantieteellisen jakauman.

    Lähestymistavassa päätöksentekijä arvioi, kuinka suuri riski hyväksytään sille, että populaatio käy alle pienimmän elinvoimaisen susikannan. Pienimmän elinvoimaisen susikannan määrittelyyn valittiin kymmenen prosentin riski sille, että susi häviää Suomesta seuraavan sadan vuoden aikana.

    Kansainvälinen luonnonsuojeluliito (IUCN) käyttää samaa riskitasoa uhanalaisuustarkasteluissaan.

    Tämän jälkeen ministeriö valitsi yhden prosentin riskin sille, että susikanta tippuu alle pienimmän elinvoimaisen populaation seuraavan sadan vuoden aikana. Näillä arvoilla Luke laski Suomen susikannan suotuisan suojelutason demografiseksi viitearvoksi 24 perhelaumaa.

    Luken kanta-arvion mukaan tämän vuoden maaliskuussa Suomessa eli 28 susilaumaa eli susikanta oli suotuisalla suojelutasolla. Susilaumojen lisäksi maaliskuussa oli 20 reviirin merkannutta susiparia. Kyseessä on Suomen suurin susikanta sataan vuoteen, kertoo MMM tiedotteessaan.

    Ministeriö halusi käyttää hyvin alhaista riskiä, koska Luken viitearvotyö on vielä kesken, eikä demografinen viitearvo ota huomioon susikannan geneettistä vaihtelua.

    Lue lisää:

    Vihreät vastustavat susien kannanhoidollista metsästystä

    Ruotsissa suden kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettiin 33 lupaa

    Metsästäjäliitto vaatii ministeriä lunastamaan lupauksensa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta – Luonnonsuojeluliiton mielestä ei pidä kiirehtiä

    Ministeriö ei ota vielä kantaa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseen

    Ammutaanko kokonaisia susilaumoja vai susiyksilöitä? – kannanhoidollisen metsästyksen toteutustavasta pitää keskustella jo nyt, vaatii MTK:n edustaja

    Susijahtiin saatetaan päästä talvella 2021–2022 – seuraava askel matkalla kannanhoidolliseen metsästykseen on suotuisan suojelutason määrittely

    Artikkelin aiheet
    suden kannanhoidollinen metsästys
    susi
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Luonnonvarakeskus
    Jari Leppä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle