• Kilpajuoksu venäläisen ja valkovenäläisen sahatavaran korvaamiseksi lisää eurooppalaisen sahatavaran kysyntää

    Sahatavara- ja vanerimarkkinoilla on luvassa sekä kuumaa että kylmää, povaa PTT:n metsäekonomisti Matti Valonen.
    Tilaajalle
    Suomesta viedään sahatavaraa pääasiassa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Vientimäärät Pohjois-Amerikkaan kasvoivat rakennusbuumin ansiosta sekä sahatavaran että vanerin osalta vuosina 2020 ja 2021. Sahatavaran tuontimäärät Venäjältä ovat pysytelleen puolen miljoonan kuution tasolla viiden viime vuoden ajan.
    Suomesta viedään sahatavaraa pääasiassa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Vientimäärät Pohjois-Amerikkaan kasvoivat rakennusbuumin ansiosta sekä sahatavaran että vanerin osalta vuosina 2020 ja 2021. Sahatavaran tuontimäärät Venäjältä ovat pysytelleen puolen miljoonan kuution tasolla viiden viime vuoden ajan. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.5.202209:05
    Matti Valonen

    Kun venäläinen ja valkovenäläinen puu oli määritelty Ukrainan sodan vuoksi konfliktipuuksi, Euroopassa alkoi kilpajuoksu näistä maista peräisin olevan sahatavaran ja vanerin korvaamiseksi.

    Kilvan mittakaavasta kertoo se, että vuonna 2020 Venäjän ja Valko-Venäjän osuus EU-jäsenmaiden sahatavaran nimelliskulutuksesta (yhteenlaskettu tuotanto ja tuonti vähennettynä viennillä) oli vajaan kymmenyksen ja vanerin nimelliskulutuksesta vajaan kolmanneksen.

    Ne ovat suuria määriä korvattavaksi yhtäkkiä.

    Tuonnin päättyminen on pakottanut venäläisen ja valkovenäläisen sahatavaran ja vanerin maahantuojat ja jatkojalostajat etsimään korvaavia toimittajia nopeasti, sillä tavaraa on totuttu pitämään varastossa vähänlaisesti.

    Kun saman haasteen edessä kamppailee koko Eurooppa, uusien toimittajien löytäminen ei ole helppoa. Ensisijaisesti tuontitavara Venäjältä ja Valko-­Venäjältä pyritään korvaamaan eurooppalaisella tuotannolla ja toissijaisesti tuonnilla muualta.

    Mistä kattotuoleja?

    Suomeen tuotiin viime vuonna Venäjältä sahatavaraa puoli miljoonaa kuutiota ja vaneria vajaat sata tuhatta kuutiota. Venäläisen sahatavaran osuus Suomen nimelliskulutuksesta oli 14 prosenttia ja vanerin 33 prosenttia.

    Venäjältä on tuotu Suomeen erityisesti pitkää, noin 5,5–6-metristä sahatavaraa, josta on jatkojalostettu esimerkiksi kattotuoleja. Sen korvaaminen on haastavaa, sillä pitkien mittojen tuottajia ei juuri ole Suomessa. Venäläinen pitkä sahatavara on mahdollista korvata sormijatketulla, mutta se on kalliimpaa eikä tuottajia ole runsaasti.

    Tuonti Valko-Venäjältä Suomeen on ollut erittäin vähäistä, lähinnä lyhyttä sahatavaraa kuormalavojen valmistukseen.

    Kilpajuoksu venäläisen ja valkovenäläisen sahatavaran korvaamiseksi lisää eurooppalaisen sahatavaran kysyntää merkittävästi tänä keväänä ja ensi kesänä. Kysynnän vanavedessä sahatavaran ja vanerin hinnat pysyvät korkeina.

    Arvioiden mukaan tuontia Venäjältä ja Valko-Venäjältä ei saada täysimääräisesti korvattua, joten osa eurooppalaisista ostajista ja jatkojalostajista joutunee nuolemaan näppejään.

    Sota varjostaa

    Metsäsertifiointijärjestelmien julistettua venäläisen puun konfliktipuuksi venäläiset sahat ja vaneritehtaat käänsivät katseensa Aasiaan, Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään, joissa sertifikaattien perään ei kysellä.

    Vuonna 2021 puolet Suomen sahatavaran viennistä suuntautui kyseisille markkina-alueille. Kilpailun kiristyminen vaikuttaa täten myös Suomen vientiin.

    Venäläinen sahatavara ei kuitenkaan kiristä kilpailua Aasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kovinkaan nopeasti. Venäjän Euroopan-markkinoille sahatavaraa tuottaneet sahat sijaitsevat Uralin länsipuolella, eikä viennin kääntäminen Aasiaan käy käden käänteessä, vaan se edellyttää investointeja logistiikkaan.

    Toimituksia Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään vaikeuttaa sotatilanne, jonka takia kuljetukset Mustanmeren kautta eivät tule kyseeseen.

    Kiinan heikentynyt koronatilanne ja Pohjois-Afrikkaa uhkaava ruokakriisi tuovat tilanteeseen lisää epävarmuutta.

    Budjetit paukkuvat

    Näillä näkymin syksyllä sahatavaran ja vanerin markkinatilanne muuttuu. Euroopan ja Venäjän kauppasuhteiden katkeaminen (lukuun ottamatta fossiilisen energian tuontia) on pysäyttänyt myös rakennusmateriaalien tuonnin Venäjältä. Venäjältä on tuotu Eurooppaan esimerkiksi rakennusterästä ja eristevillaa.

    Tuonnin päättyminen ja energian kallistuminen kohottavat rakennusmateriaalien hintoja syksyä kohden ympäri Eurooppaa.

    Rakennusmateriaalien kallistuminen lisää rakentamisen kustannuksia. Kustannusten nousun takia rakennushankkeiden budjetit paukkuvat. Käynnissä olevat rakennushankkeet viedään pääsääntöisesti maaliin, mutta osa tulevista hankkeista pistetään jäihin tai perutaan, mikä vähentää rakentamista.

    Vanerin kysyntää heikentävät lisäksi huonekaluteollisuuden sekä auto- ja kuljetusvälineteollisuuden tuotantomäärien supistuminen. Niiden tuotantoa supistavat niin ikään kohonneet raaka-aine- ja tuotantokustannukset.

    Taseiden turvin

    Viime vuonna useat kotimaiset sahat julkistivat investointisuunnitelmia vanhojen sahalinjojen korvaamiseksi tai kokonaan uusien sahojen rakentamiseksi. Rakennuskustannusten nousu voi viivästää näitä investointisuunnitelmia.

    Syksyllä rakentamisen väheneminen supistaa sekä sahatavaran että vanerin kysyntää. Kysynnän vanavedessä myös hinnat laskevat. Kysynnän ja hintojen laskun voimakkuus riippuu siitä, minkä verran rakentaminen vähenee.

    Venäläisen ja valkovenäläisen sahatavaran poistuttua Euroopan markkinoilta kysyntä voi laskea syksyllä jonkin verran ilman, että se tuntuu Suomen vientimäärissä. Kysynnän laskun myötä sahatavaran vientihinta kääntyy joka tapauksessa laskuun.

    Koko tämän vuoden osalta PTT:n metsäalan ennusteen mukaan Suomen sahatavaran ja vanerin vientimäärät kasvavat ja keskimääräiset vientihinnat pysyvät korkeina.

    Kahden hyvän tulosvuoden ansiosta sahat ponnistivat tähän vuoteen vahvistunein tasein. Se auttaa sahoja selviytymään edessä olevista vaikeammista ajoista, joita värittävät tuotantokustannusten nousu ja kysynnän heikkeneminen.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2022.

    Artikkelin aiheet
    sahatavara
    vaneri
    metsäteollisuus
    Venäjä
    rakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa