• Puun tuonti Suomeenvähentynyt roimasti

    Metsä
    12.9.201416:00
    Antti Kantola

    Puun tuonti Suomen satamiin väheni tammi–heinäkuussa roimasti viime vuoden vastaavasta ajasta.

    Pietarsaaren satamaan puuta tuotiin 81 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä on suurin prosentuaalinen pudotus.

    Kuutiometreissä laskettuna tuonti väheni eniten Raumalle, jonne puuta tuotiin tämän vuoden seitsemänä ensimmäisenä kuukautena yli 540 000 kuutiometriä vähemmän kuin vuosi sitten.

    Metsäyhtiö UPM on iso puunkäyttäjä sekä Pietarsaaressa että Raumalla, missä sijaitsee myös Metsä Fibren sellutehdas

    UPM:llä on Pietarsaaressa sellutehdas ja Raumalla yksi maailman suurimmista aikakauslehtipaperia valmistavista tehtaista.

    Onko puunkäyttö vähentynyt vai mikä on syynä pienentyneisiin tuontimääriin?

    ”Puunkäytön vähenemisestä ei ole kyse”, sanoo UPM:n sidosryhmäjohtaja Pekka Rajala, jonka vastuulla ovat Pohjois-Euroopan metsäasiat.

    Hänen mukaansa tuonti on pudonnut, koska luottamus kotimaiseen puuhuoltoon on vahvistunut.

    ”Puukauppaa on pari viime vuotta käyty varsin tasaiseen tahtiin ja tasaisin hinnoin.”

    Vakaasta tilanteesta hyötyvät Rajalan mukaan sekä myyjät että ostajat.

    ”Nyt sataa kummankin laariin.”

    Rajala toivoo, että puumarkkinoiden ”hyvä tarina” jatkuu.

    ”Toimiva ja ennustettava puuhuolto on ehdoton edellytys, jos ja kun metsäteollisuus päättää uusista investoinneista Suomeen.”

    Puun tuonti kasvoi tammi–heinäkuussa vain Merikarvialla ja Porvoon Tolkkisissa.

    Merikarvialle puuta tuotiin 77 ja Tolkkisiin 75 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

    ANTTI KANTOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puun tuonti
    metsäteollisuus
    UPM
    Pietarsaari
    Rauma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle