• Jos metsänhoidon tuet ruuhkautuvat entisestään, osa hakijoista jää kokonaan ilman

    Lain mukaan metka-tuen maksua voidaan siirtää seuraavalle vuodelle. Jos silloinkaan ei löydy rahaa, hakemus hylätään.
    Tilaajalle
    Taimikonhoidon ja nuoren metsän tuet riittänevät tänä vuonna vain alkuvuonna jätettyihin hakemuksiin.
    Taimikonhoidon ja nuoren metsän tuet riittänevät tänä vuonna vain alkuvuonna jätettyihin hakemuksiin. Kuva: Johanna Kokkola
    Metsä|Metsänhoito
    2.6.202608:00
    Henrik Hohteri

    Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukivarat loppuvat tänä vuonna kesken jo kesällä, arvioi Suomen metsäkeskus.

    Näihin tukiin on varattu 20,6 miljoonaa euroa. Summasta noin 12,5 miljoonaa euroa kuluu viime vuodelta siirtyneisiin hakemuksiin.

    Moni hakija joutuu odottamaan tuen maksua ensi vuoteen. Jos taimikonhoito ja tukihakemus on tehty alkuvuonna virheettömästi, tuen ehtii saada todennäköisemmin tänä vuonna.

    ”Hoitotyöt ja tukihakemukset kannattaa tukivarojen loppumisesta huolimatta tehdä ajallaan. Tukihakemus käsitellään viimeistään vuoden 2027 tukivaroista”, neuvoo hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel Metsäkeskuksesta.

    Mikäli tänä vuonna tehtyyn hakemukseen ei riitä rahaa ensi vuonnakaan, Metsäkeskus joutuu hylkäämään hakemuksia.

    Tukihakemuksia otetaan käsittelyyn saapumisjärjestyksessä, mutta tukipäätösten valmistumisen järjestys voi poiketa siitä. Osa hakemuksista johtaa lisäselvityksiin tai maastotarkastuksiin, jotka viivyttävät päätöstä. Sähköisesti Metsään.fi-palvelun kautta toimitetun hakemuksen käsittely on nopeampaa kuin paperilomakkeella tehdyn.

    Lisää aiheesta
    • Vanhimmat Metka-hakemukset ovat tukia myönnettäessä etusijalla.

      Metsänhoito | Metsänomistajat ovat hakeneet metsänlannoituksen tukea poikkeuksellisen innokkaasti

      Tilaajalle
    • Metsäkeskus sai viime vuonna runsaasti metsätien perusparannuksen tukihakemuksia.

      Metsänhoito | Näillä perusteilla metsätalouden tuet jaetaan, kun varat ovat vähissä

      Tilaajalle
    • MTK painottaa, että kustannusten nousuun on saatava vastinetta myös ruokamarkkinoilta.

      Politiikka | MTK pettyi kehysriihen päätöksiin: Maatalouskustannuskriisiin ei saatu ratkaisuja, metsäsektori unohtui

    Artikkelin aiheet
    metsänhoidon tuet
    Metka-tuki
    Suomen metsäkeskus
    tukihakemukset
    Metsään.fi-palvelu
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla