• Joulukuusien viljelijän vuoden tili ratkeaa tänään

    Metsä
    22.12.201415:00
    MT toimitus

    PORI (MT)

    Tänään on joulukuusiviljelijän vuoden tärkein tilipäivä. Huomenna jo jäähdytellään.

    ”Paras myyntipäivä ei enää ole aatonaatto kuten aiemmin”, kertoo kokemäkeläinen Tapani Kopio, joka myy kuusiaan Porissa Liisantorilla.

    Etelä-Suomen lumeton joulukuu on helpottanut kuusien korjuuta ja käsittelyä, mutta myyntivaiheessa lumipeitteestä on hyötyä.

    ”Jos on kunnon talvi, kuusetkin saa helpommin myytyä. Jos lunta ei ole ja metsäteitä pääsee kulkemaan, ihmiset hakevat helposti metsästä kuusen.”

    Kopio viljelee joulukuusia 7–8 hehtaarin alalla Kokemäen Kauvatsalla. Vuosittain hän istuttaa 500–1 000 uutta tainta. Viime vuosina sähkölinjojen alla sijaitsevat viljelmät ovat tosin olleet myllerryksen kourissa, kun Olkiluodon ydinvoimalan kasvavaa sähkötehoa varten on uudistettu voimalinjoja.

    Tälle joululle Kopio tavoittelee muutaman sadan kuusen myyntiä. Myyntituotoille on jo käyttökohdekin tiedossa: tien korjaus. Viljelmille johtavat tiet kärsivät joulukuun alussa, kun kuusia piti kaataa ja kuljettaa sateen ja leudon sään pehmittämillä teillä.

    ”Kun kelirikolla joutuu puut hakemaan, seuraavaksi saa mennä kaivinkoneen kanssa teitä korjaamaan.”

    Viljelmillä kasvaa pääasiassa kotimaista metsäkuusta, joka muotoillaan hoitoleikkauksilla kauniiksi ja tuuheiksi. Myös serbian- ja mustakuusta kasvatetaan jonkin verran.

    ”Ulkomaisilla lajeilla ei ole niin paljon kysyntää. Jonkun männynkin tuon aina tarjolle, koska on sellaisia allergisia asiakkaita, joille kuusi ei käy.”

    Kopio tuottaa myös kesäisin vuodenaikaan kuuluvia huippuelämyksiä. Tilalla on nimittäin viljelty 1970-luvulta lähtien mansikkaa ja hernettä. Tuotteet myydään vakituisilta myyntipaikoilta suoraan tuottajalta kuluttajalle – kuten kuusetkin.

    Kolmantena tuotantosuuntana on viljanviljely. Eri alojen työt lomittuvat melko mukavasti eri vuodenaikoihin. Tosin kuusiakaan ei sovi kesällä unohtaa.

    ”Raivaus ja heinän perkaus ovat yhtä tärkeitä hommia kuin hoitoleikkaukset. Heinää ja vadelmaa puskee niin, että taimet kuolevat, ellei raivausta tehdä alkukesällä ja syksyllä.”

    Kuusten hoitoleikkaukset ajoittuvat kevättalvelle ja keväälle.

    ”Kantapään kautta olen opetellut 1970-luvun lopulla leikkaamaan, siihen aikaan ei ohjeita ollut. Sen jälkeen metodit ja välineet ovat kehittyneet paljon.”

    Kopio on kokeillut bensa- ja akkukäyttöisiä pensasleikkureita, mutta todennut käsityövälineet parhaimmiksi. Laadun on oltava juhla-asuun pukeutuvassa joulupuussa kohdallaan.

    ”Kasvatetut puut kiinnostavat nykyään asiakkaita. Tosin oma kannattajakuntansa on myös ihan tavallisella, leikkaamattomalla metsäkuusella. Toki nekin valikoin niin, etteivät ne ole ihan ojanviitta-mallia.”

    HANNA LENSU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    joulukuusiviljely
    maatalous
    Tapani Kopio
    Pori
    kasvinviljely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle