• Metsätilojen sukupolvenvaihdos huojenee ensi vuonna

    Lakiehdotus menee 
eduskuntaan 
ennen kesälomia.
    Juha S. Niemelän mukaan hallitus sorvaa metsänomistajien sukupolvenvaihdosta koskevan esityksen valmiiksi ennen kesälomia.
    Juha S. Niemelän mukaan hallitus sorvaa metsänomistajien sukupolvenvaihdosta koskevan esityksen valmiiksi ennen kesälomia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    2.2.201616:39
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajien sukupolvenvaihdosten huojennusesityksen hionta jatkuu hallituksessa. Lakiesitys on tarkoitus saada eduskuntaan ennen kesälomia, että laki ehtii voimaan ensi vuoden alusta.

    ”Jos esitys ei valmistu kesälomiin mennessä, sen on oltava valmiina heti eduskunnan syysistuntokauden alussa”, tarkentaa maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkö Juha S. Niemelä.

    Metsänomistajien sukupolvenvaihdosten huojennusta on vatvottu vuosikausia. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on vihdoin luvannut toteuttaa sen. Huojennuksen toteutustapa on kuitenkin edelleen auki.

    ”Tässä on kaksi kilpailevaa mallia. Sukupolvenvaihdoksia voidaan huojentaa perintöveron kautta. Toinen vaihtoehto on sitoa huojennus tuloveroon, jolloin huojennuksen saisi käyttöön puuta myymällä.”

    Metsäteollisuus on liputtanut vahvasti puun myyntiin kannustavan mallin puolesta. MTK on pitänyt tärkeänä, että asia saadaan vihdoin hoidettua.

    ”Itse pidän tärkeänä, että sukupolvenvaihdosten helpottaminen pistää puuta liikkeelle. Siksi valittavaan malliin pitää sisältyä puun myyntiin kannustava elementti.”

    Sukupolvenvaihdosten helpottamisen lisäksi hallitus haluaa nopeuttaa perikuntien purkamista. Myös se edistää metsätaloutta ja lisää metsänomistajien kiinnostusta puukauppaan.

    ”Hallituksen tavoite 15 miljoonan kuution lisäyksestä puukauppaan on yhteinen harjoitus. Se ei onnistu hallinnollisilla päätöksillä. Siihen on saatava yritykset, metsänomistajat ja neuvontajärjestöt mukaan.”

    Edellytykset onnistumiseen ovat olemassa. Hallitus on nostanut biotalouden yhdeksi kärkihankkeekseen ja metsäala on lähtenyt uuteen nousuun.

    ”Kemiallisen metsäteollisuuden investoinnit kasvattavat kuitupuun käytön lisäksi tukin tarjontaa. Siksi tukin pilkkojia tarvitaan lisää. Toivottavasti mekaaninen metsäteollisuus onnistuu tekemään tuoteinnovaatioita, jotka lisäävät puurakentamista.”

    Ministeriön työlistalla on edelleen metsähallituslaki, joka on eduskunnan käsittelyssä. Laki on tarkoitus saada voimaan maaliskuussa.

    ”Lain lähetekeskustelu oli värikäs, mutta se ei tarjonnut enää hirveästi uutta.”

    Suurin muutos on Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen omaksi yhtiökseen. Metsähallituksen johtamistakin on yritetty selkeyttää esimerkiksi rajaamalla julkisen hallinnon tehtäviä, mutta yksityiskohtainen johtamisen toimintamallien määrittäminen ei kuulu lakitekstiin.

    ”Muutos mahdollistaa hyvän alueellisen yhteistyön säilymisen. Esimerkiksi poronhoidossa tarpeellisten laitteiden ja lumiaitojen tapaisten rakennelmien rakentaminen ja vastaavat päätökset voidaan jatkossakin sopia paikallisesti.”

    Niemelän työlistalta löytyy myös metsävaratiedon vapauttaminen. Sen tavoitteena on luoda edellytykset uudelle yritystoiminnalle.

    MTK on pitänyt tärkeänä, että omistajatietojen jakaminen pysyy metsänomistajien omassa harkinnassa. Niemelän mukaan siihen ei ole tulossa muutosta.

    Yksi kehityskohde on metsävaratiedon päivityksessä. Parhaillaan pohditaan, miten hakkuukoneet voitaisiin sitoa siihen.

    Organisaatiopuolella haasteena on Metsäkeskuksen palveluyritystoimintaa jatkava Otso, joka on ollut liian heikko yhtiöitettäväksi. Otson tilanteen selkiyttämiseen on varattu aikaa vuoden loppuun.

    ”Nyt pohditaan vaihtoehtoja Otson tilanteen ratkaisemiseksi. Joka tapauksessa Otson vastuut pitää hoitaa niin, että ne maksavat mahdollisimman vähän veronmaksajille.”

    Niemelä ei odota, että Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen johtaa vastaavaan tilanteeseen. Metsähallituksen metsätalous on jo nyt hyvin tehokkaasti järjestetty.

     

    100 LUKIJAA FAKTAT: Juha S. Niemelä

    Asuinpaikka: Helsinki

    Ikä: 53

    Millä ja missä luet MT:tä? ”Luen MT:tä töissä. Seuraan sekä printti- että nettilehteä.”

    Parasta ja parannettavaa MT:ssä? 
”MT on vahva akuuttien 
uutisten puskiessa päälle.”

    Mitä teet lehdelle lukemisen jälkeen? 
”MT siirtyy seuraavaksi 
ministeriön kahvihuoneen pöydälle ja sieltä 
kierrätykseen.”

    Uutinen julkaistiin alunperin MT:ssä 100 lukijaa -sarjassa 20. tammikuuta.

    Artikkelin aiheet
    metsätilojen sukupolvenvaihdos
    metsätalous
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Metsähallitus
    biotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle