• Ponssen harvesteri voitti ideakilpailun

    Metsä
    28.11.201415:00
    REETTA PILHJERTA

    Ponsse Oyj:n Scorpion-harvesteri on voittanut Suomen Nuorkauppakamarien järjestämän Tuottava Idea -kilpailun yrityssarjan.

    Voittajat palkittiin torstaina Kauppakamariforumin yhteydessä.

    Ponsse vie arvosteluraadin mukaan puunkorjuun aivan uudelle tasolle.

    Harvesterin työturvallisuutta ja ergonomiaa on onnistuttu parantamaan uusia innovaatioita hyödyntämällä.

    Voittajaa perusteltiin myös sillä, että koneen käsittely on huomattavasti aiempaa helpompaa. Koneen korjuutehokkuus on parantunut tuntuvasti.

    Raadin mukaan Scorpion-harvesteri on erinomainen esimerkki siitä, että perinteisilläkin toimialoilla voidaan parantaa tuottavuutta panostamalla osaamiseen ja luottamalla uusiutumiskykyyn.

    Arviointikriteereinä käytettiin hankkeen innovatiivisuutta, idean toteuttamista, kestävän kehityksen huomioimista sekä hankkeen kilpailukykyä ja ulkomaan markkinoita tulevaisuudessa.

    Kilpailussa etsittiin alle kolme vuotta vanhoja, mutta jo toteutettuja liikeideoita. Idea oli kannustaa eri alojen toimijoita kehittämään uusia tuottavan liiketoiminnan keinoja niin omaksi kuin koko yhteiskunnankin hyväksi.

    Yrityssarjan lisäksi kilpailtiin yhteiskunta- ja palveluliiketoimintasarjoissa.

    Kilpailuun saapui yhteensä 47 hakemusta.

    REETTA PILHJERTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    harvesteri
    Tuottava Idea -kilpailu
    metsäkoneet
    innovaatiot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio