• ”EU-komission politiikan taustalla on suoraan sanottuna myös valheellista lobbausta” ‒ EU-vaikuttaminen on metsäministeri Antti Kurvisen työlistan kärjessä

    Antti Kurvinen pitää EU:n metsäaloitteita Suomelle vaarallisina, mutta vielä enemmän häntä tympii unionin talouskurin höltyminen. ”EU kampittaa Suomen taloutta vaikeuttamalla metsäalan toimintaa, samaan aikaan tarjotaan yhteistä velkaa.”
    Tilaajalle
    Antti Kurvinen aikoo käyttää tänä syksynä runsaasti aikaa kansainväliseen vaikuttamiseen. Aikaa ei ole paljon, sillä eduskuntavaalit häämöttävät jo ensi vuoden keväällä.
    Antti Kurvinen aikoo käyttää tänä syksynä runsaasti aikaa kansainväliseen vaikuttamiseen. Aikaa ei ole paljon, sillä eduskuntavaalit häämöttävät jo ensi vuoden keväällä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Politiikka
    6.9.202206:00
    Hanna Lensu

    "Tämä on trendikästä monipaikkaista elämää", sanailee maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) viilettäessään aamutuimaan virka-auton kyydillä työmatkalle kohti Poria. Haastattelu hoituu matkan aikana puhelimitse, sillä avustajat ja sihteerit ovat tikanneet ministerin kalenterin tarkasti täyteen. Reissuelämään kauhavalainen Kurvinen tottui jo kansanedustajana. Kapsäkki on koko ajan pakattuna kuin karjalaisilla evakoilla.

    "Kaikki Helsingin tai Uudenmaan ulkopuolelta tulevat kansanedustajat elävät matkatyöläisen arkea. Etelä-Pohjanmaalle on kuitenkin todella hyvät yhteydet ja kuljen edelleen paljon junalla Kauhavalta tai Seinäjoelta Helsinkiin", hän toteaa. Hän kertoo käyvänsä asumassa melkein joka viikko Kauhavan-kodissaan yön tai pari.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvaili bilejupakan yhteydessä hektistä työelämäänsä. Myös Kurvinen korostaa, että ministerityössäkin pitää olla vapaapäiviä ja vapaailtoja. Palautumiseen auttavat riittävä uni, ruoka ja liikunta. "Pitää myös valikoida asioita, mihin tarttuu ja jakaa tekemistä ympärillä oleville huippuammattilaisille", hän pohtii.

    Seuraavat eduskuntavaalit häämöttävät ensi huhtikuussa, joten keväällä maa- ja metsätalousministerinä aloittaneella Kurvisella on vain vajaa vuosi aikaa hoitaa tätä työsarkaa. Prioriteetit on sen vuoksi paalutettu tarkasti. Metsäasioista hän haluaa saada uuden tukijärjestelmän eli nykyisen kemeran korvaavan metkan kuntoon. Toinen tärkeä hanke on tulevaisuutta linjaavan Kansallisen metsästrategian päivitys.

    Kaikista asioista tärkein on kuitenkin EU:n metsävaikuttaminen. "Että pystytään torjumaan vaaralliset ja suomalaista metsätaloutta uhkaavat aloitteet ja vaikuttamaan niihin niin, että pohjoismaisen metsätalouden harjoittaminen on jatkossakin mahdollista."

    Minulla on tässä maalivahdin rooli, tehtävänä on ottaa palloja kiinni puolustustaistelussa.

    Kurvinen aikoo käyttää syksyllä runsaasti aikaa kansainväliseen vaikuttamiseen. "Minulla on tässä maalivahdin rooli, tehtävänä on ottaa palloja kiinni puolustustaistelussa. Se on vähän ikävä asetelma, olisi mukavampaa tehdä aloitteita."

    Hän suhtautuu kuitenkin positiivisin mielin vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja kertoo käyneensä jo rakentavia keskusteluja sekä ympäristökomissaarin että ilmastoasioista vastaavan komission varapuheenjohtajan Frans Timmermansin kanssa. "Korostin Timmermansille, ettei ilmastokriisiä voi ratkaista, jos metsiä ei käytetä. Metsät ovat osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Hän joutui myöntämään, että kyllä se vähän näin on."

    Kriitikot moittivat, että Suomi on ajanut metsäasioitaan huonosti EU:n komission suuntaan, kun hallitus ei ole saanut päätettyä kantaansa ripeästi ja jämäkästi. Kurvinen myöntää, että jännitteitä ja tiukkoja neuvotteluja on hallituksessa ollut, vaikka hallitusohjelma on metsätalousmyönteinen. "Puolueilla on sävyeroja", hän muotoilee. Keskustan ohella hallituksessa käyttävät valtaa sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

    Sitä hän ei kuitenkaan allekirjoita, että EU:n sekaantuminen metsäasioihin olisi voitu paremmalla vaikuttamistyöllä estää.

    "Tätä tilannetta ei olisi voitu välttää von der Leyenin komission kanssa. Tämän komission ympäristö- ja ilmastopolitiikka on ollut todella poikkeuksellista – on sanottu, että näin politisoitunutta komissiota ei ole ollut koskaan. Sillä on ikään kuin ristiretki päällä, ja Suomen ja Ruotsin metsät ovat kohteena. Komission politiikan taustalla on suoraan sanottuna myös valheellista lobbausta, mikä on ikävää ja valitettavaa."

    Näin politisoitunutta komissiota ei ole ollut koskaan. Sillä on ikään kuin ristiretki päällä, ja Suomen ja Ruotsin metsät ovat kohteena.

    Kurvinen sanoo olleensa aina maltillinen EU-kriitiikko. Vaikka valtioliitossa on hänelle vastenmielisiä piirteitä, hän kannattaa silti ehdottomasti jäsenyyttä. "Kannattaa miettiä, mitä ne vaihtoehdot olisivat ihan aidosti EU:n ulkopuolella. Olemme viennistä riippuvainen pieni maa. Sisämarkkinoilta irtautuminen olisi aika kova rasti."

    Hän toivoo, että EU keskittyisi isoihin asioihin ja etenkin talouteen. "Esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Sveitsissä liittovaltio ei huseeraa kaikilla osa-alueilla, kuten EU rönsyää."

    Kurvisen mukaan EU:n talouskurin höltyminen tympii häntä vielä enemmän kuin metsäasioihin puuttuminen. "EU:n talousliitto on ollut menestystarina, ja siitä pitäisi pitää kiinni. Jos EU ottaa velkaa, jakaa rahaa ja maat takaavat toinen toisiaan, se on tuhon tie", hän paheksuu. "Olen Brysselissäkin sanonut, että te tarjoilette Suomelle aika huonoa diiliä. EU kampittaa Suomen taloutta vaikeuttamalla metsäalan toimintaa, ja samaan aikaan tarjotaan yhteistä velkaa."

    Lue lisää:

    EU:n lakimylly jauhaa suurta metsäpakettia ‒ tämä juttu kertoo, mistä on kyse

    EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on ympäristöherännäinen, joka vähät välittää pohjoisen metsätalouden ongelmista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa