• Kainuun metsien suojelusta kinaa – nyt riidellään hehtaareista

    Ristiriitaiset luvut tekevät suojelukeskustelun hankalaksi.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    30.7.201514:40
    Laura Nikinmaa

    Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava jatkaa Metsähallituksen pääjohtajan Esa Härmälän aloittamaa keskustelua (esimerkiksi MT 17.7.) valtion maiden suojelusta.

    Sulkava muistuttaa, että hallitusohjelmaan on selkeästi kirjattu valtionmaiden suojelua jatkettavan.

    Sulkava painottaa liiton tiedotteessa valtionmaiden lisäsuojelun olevan välttämätöntä nykyisessä taloustilanteessa.

    ”Valtion päätösten pitäisi perustua faktoihin ja huolelliseen valmisteluun. Siksi on vähintäänkin kummallista, että valtion liikelaitos Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä tekee propagandistista metsäpolitiikkaa, joka sisältää tuulesta temmattuja lukuja ja väärän viitekehyksen”, Sulkava arvostelee.

    Puheenjohtaja Sulkavan mielestä Härmälän väitteet, että Kainuun metsistä liki viidennes olisi suojeltu ja että siitä johtuen sahat kärsisivät tukkipulasta, ovat valheellisia.

    Lukujen tulkinnassa 
haasteita

    Sulkava perustaa väitteensä Metsätilastollisen vuosikirjan tietoihin.

    Kirja on Luonnonvarakeskus Luken vuosittainen julkaisu, johon on koottu tiedot Suomen metsistä, metsätaloudesta ja metsäteollisuudesta.

    ”Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan Kainuun metsä- ja kitumaista oli vuoden 2014 lopussa tiukan suojelun piirissä 5,2 prosenttia ja varovaiset hakkuut sallivan suojelun tai muun rajoitetun metsätalouden piirissä noin 4,8 prosenttia.”

    Pääosa suojelumetsistä valtion maalla

    Luken vanhempi tutkija Antti Ihalainen selvitti Maaseudun Tulevaisuuden pyynnöstä Kainuun metsien suojelutilannetta. Uusimman valtakunnan metsien inventoinnin mukaan valtio omistaa Kainuussa metsätalousmaata 903 000 hehtaaria.

    Ihalaisen mukaan sellaista metsämaata, joka tuottaa vähintään yhden kuutiometrin vuotuisen kasvun hehtaaria kohden, on 699 000 hehtaaria. Siitä on suojeltu 123 000 hehtaaria eli 17,6 prosenttia.

    ”Kainuun metsämaan pinta-ala on 1 707 000 hehtaaria. Inventoinnin mukaan puuntuotannosta on pois 127 000 hehtaaria eli 7,4 prosenttia metsämaan alasta. Tämä ala on lakisääteisesti ja Metsähallituksen oman päätöksen mukaisesti suojeltua. Suojellusta alasta on siis vain 4 000 hehtaaria muulla kuin valtion maalla.”

    Toimittajan kommentti: Ei yhtään samaa lukua

    Oman mielenkiinnon takia aloin selvittää, kuinka paljon Kainuun metsistä on suojeltu, kun Risto Sulkava ja Esa Härmälä ovat asiasta niin eri mieltä.

    Ei olisi pitänyt. Metsähallituksen laatiman Kainuun luonnonvarasuunnitelman mukaan suojeltua aluetta on 158 070 hehtaaria. Vuoden 2013 Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan lakisääteisiä suojelualueita valtion mailla on 63 200 hehtaaria. Kainuun metsäkeskuksen mukaan suojeltuja alueita on 109 900 hehtaaria.

    Lukesta minulle vihdoin selvitettiin, millaisista luvuista on kyse. Nekään eivät vastaa mitään edellä mainituista.

    Ongelmana on erilaisten suojelualueiden luokitus, perusteiltaan erilaiset tiedot, maaluokkakäsitteet sekä vielä lisäksi eri katsantokannat. Ne vaikuttavat siihen, että toisen mielestä alueelta on suojeltu 60 000 hehtaaria, toisen taas 130 000 hehtaaria.

    En enää yhtään ihmettele kiistoja metsien suojelumääristä. Kun saatava tieto vaihtelee näin paljon, on helppo valita se, joka sopii omiin intresseihin parhaiten.

    Artikkelin aiheet
    kainuun metsät
    metsien suojelu
    Metsähallitus
    Luonnonvarakeskus
    ympäristöpolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle