Vuokkojen esiinmarssi aloittaa kevään kukkaloiston

Näinä päivinä huhtikuun loppupuolella sinivuokot puskevat esiin maasta lehtikarikkeen alta.

Sinivuokon kukkasilmut kehittyvät valmiiksi jo edellisenä kesänä, minkä ansiosta kasvi pääsee kukkimaan varhain keväällä heti lumien sulamisen jälkeen.

Yleensä toukokuun alussa on valko- ja keltavuokkojen vuoro.

Vuokot ovat kevään symboli kuitenkin vain osassa Suomea.

Valkovuokko (Anemone nemorosa) on eteläisessä Suomessa erittäin yleinen ja esiintyy laajoina kasvustoina.

Pohjoiseen päin mennessä valkovuokko muuttuu harvinaiseksi. Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa valkovuokko on rauhoitettu.

Oulun yliopiston kasvimuseon museomestari Ari-Pekka Huhta kertoo, että Pohjois-Suomessa alkuperäisiksi katsottavia esiintymiä on muun muassa Vetelissä, Pihtiputaalla, Kärsämäellä, Sotkamossa ja pohjoisimpana Paltamon Mieslahdessa.

”Kauniina kevätkukkijana valkovuokko on kautta aikain ollut suosittu siirtolainen. Etelän sukulaiset ja etelässä sukuloineet ovat tuoneet sitä multapaakkuineen pohjoista somistamaan.”

Huhdan mukaan siirtoistutusperäisiä esiintymiä on Kittilässä saakka.

Valkovuokko on rauhoitettu Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa. Kuva: Kari Salonen

Valkovuokko viihtyy ravinteikkaalla maalla valoisissa tuoreissa metsissä, lehtoniityillä, hakamailla ja myös ihmisten muokkaamassa ympäristössä, kuten puutarhoissa, puistoissa ja ojanvarsilla.

Turun kasvitieteellisen puutarhan entinen ylipuutarhuri Aarno Kasvi on seurannut vuosikymmeniä vuokkojen kukintaa työpaikallaan Ruissalossa sekä muualla Lounais-Suomessa.

Kasvin mukaan eteläisen Suomen vuokkorunsaus johtuu siitä, että vuokot eivät kelpaa karjan ravinnoksi. Vuokot ovat muiden leinikkikasvien tavoin myrkyllisiä.

”Vuokot ja kielot hyötyvät karjan laidunnuksesta.”

Yleisyydestä huolimatta Kasvi ei suosittele valkovuokkojen keräämistä äitienpäivänä - ainakaan Ruissalon tyyppisiltä ulkoilualueilta. Hän paheksuu erityisesti autolla saapuvia kaupunkilaisia, jotka poimivat kukkia parhailta paikoilta.

Vuokkojakin uhkaa ympäristönmuutos.

”Hakamaat metsittyvät, eikä biotooppi silloin ole sama kuin laidunnusaikana”, Kasvi toteaa.

Suomessa kasvavat myös valkovuokon lähisukulaiset keltavuokko (Anemone ranunculoides) ja alppivuokko (Anemone trifolia).

Keltavuokko on yleinen Ahvenanmaalla, ja sitä esiintyy myös Etelä-Suomessa paikoitellen runsaasti. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu sisämaassa Tampereen korkeudelle saakka.

Alppivuokko on Suomessa hyvin harvinainen, eikä sitä ole tavattu kuin Asikkalassa ja Hollolassa.

Valkovuokko ja alppivuokko ovat hyvin samannäköisiä. Molempien kukka on valkoinen, mutta alppivuokolla kukinnon heteet ovat valkoiset.

Tärkein ero lajien välillä löytyy lehdistä: Alppivuokon lehdet muodostuvat kolmesta ehyestä, sahalaitaisesta lehdykästä, eivätkä ne ole valkovuokon tapaan liuskoittuneet.

Keltavuokko on erotettavissa valkovuokosta helposti kukkien värin perusteella, mutta kukattomien yksilöiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa.

Valkovuokon ja alppivuokon sekä valkovuokon ja keltavuokon risteymiä kutsutaan ternivuokoiksi. Ne esiintyvät lajien yhteisillä kasvupaikoilla.

Suhteellisen harvinainen keltavuokko kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Kuva: MT:n arkistokuva

Sinivuokko (Hepatica nobilis) on vuokkojen musta lammas, sillä se ei nimestään huolimatta kuulu vuokkojen Anemone-sukuun, vaikka joskus siitä näkeekin käytettävän tieteellistä nimeä Anemone hepatica.

Suomessa sinivuokko on yleinen tai hyvin yleinen kasvi maan lounais- ja eteläosissa. Satunnaisesti sinivuokkoa kasvaa Etelä-Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Pohjoisimmat havainnot ovat Oulun seudulta ja Etelä-Lapista. Moni sinivuokon esiintymä, varsinkin lajin pääesiintymisalueen ulkopuolella, on valkovuokon tavoin seurausta ihmisten tekemistä siirtoistutuksista.

Sinivuokko on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Kuva: Johannes Wiehn

Sinivuokko leviää luontaisesti muurahaisten välityksellä. Muurahaisia houkuttaa sinivuokon hedelmissä eli pähkylöissä oleva rasvainen aine. Samalla ne kuljettavat siemeniä uusille kasvupaikoille.

Sinivuokkoa on aikoinaan kerätty runsaasti ja myyty keväisin toreilla. Sitä siirrettiin myös ahkerasti metsistä puutarhoihin. Kasvupaikkoja tyhjeni, koska sinivuokko ei leviä maavarren avulla laajoiksi kasvustoiksi kuten valkovuokko.

Sinivuokko oli pitkään rauhoitettu, ja kanta runsastui. Sinivuokko poistettiin rauhoitettujen lajien listalta vuonna 2005, mutta sen kerääminen ei silti ole suositeltavaa.

Kylmänkukkiin kuuluva kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on Suomessa luokiteltu vaarantuneeksi ja se on alppivuokon tavoin rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.

Suomessa kangasvuokon levinneisyysalue seuraa harjuvyöhykettä lähinnä Etelä-Hämeestä Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan.

Pitkän uran ylipuutarhurina tehnyt Kasvi pitää tärkeänä, että kasvitiede pysyy ihmisille helposti lähestyttävänä ja saavutettavana.

”Jokaisessa suomalaisessa kaupungissa pitäisi olla kasvitieteellinen puutarha, jossa pääpaino on ulkopuistolla”, Kasvi vaatii.

Hänen mukaansa professorit haluavat puutarhoista liian tieteellisiä. Kasvi painottaisi yleisöystävällisyyttä.

”Kukaan ei ole kiinnostunut glyfosaattikokeista. Pitää olla estetiikan tajua.”

Kasvi kannustaa myös jokaista maatalossa asuvaa tutkimaan keväisin puutarhan perät. Sieltä saattaa löytyä iloisia yllätyksiä, vaikkapa vuokkoja.