Taimikonhoitokurssilla opitaan käytännössä – kokenutkin metsänomistaja voi oppia uutta
Taimikonhoidon jatkokurssilla tutustuttiin erilaisiin palstoihin metsässä sekä keskusteltiin siitä, mitä kullakin kohteella kannattaisi seuraavaksi tehdä.Tilaajalle
Markku Hämäläinen (keskellä) haki kurssilta sekä uutta tietoa että vahvistusta jo osaamilleen asioille. ”Tällä kohteella on heinäys jäänyt tekemättä.” Kuva: Hanne ManeliusOnkivapa päästää metallisen suhahduksen, kun Markku Hämäläinen läväyttää sen täyteen mittaansa. Mittanauha osoittaa, että vavalla on mittaa 386 senttiä.
Pituus on syytä tietää tarkasti, sillä kohta vapaa käytetään avuksi taimikon tiheyden määrityksessä. Koealaa varten tarvitaan ympyrä, jonka säde on 3,99 metriä. Jos käytössä oleva mitta on tätä lyhyempi, pitää erotus ottaa huomioon maastossa.
”Otan itse koealan yleensä niin, että laitan mitan tyvipään jonkun taimen kohdalle. Kun keskipiste on tarkka, on helppo ottaa huomioon ne taimet, joihin mitan kärki ei yllä mutta jotka etäisyytensä puolesta kuuluisivat koealaan”, opastaa Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen kehityspäällikkö Jussi Linnala.
Markku Hämäläinen ja 17 muuta taimikonhoidosta kiinnostunutta ovat mukana metsänhoitoyhdistyksen järjestämällä taimikonhoitokurssilla. Aamupäivällä taimikonhoidon teoriaan tutustuttiin luentosalissa, ja nyt iltapäivällä on tarkoitus soveltaa teoriaa käytäntöön maastokohteilla.
Oikea ajankohta on tärkeä
Kuten Linnala aamupäivällä muistutti, metsä on ”omillaan” vasta ensiharvennusvaiheessa. Sitä ennen taimikkoa on hoidettava monella tapaa. Taimia on tarpeen mukaan istutettava lisää, heinää on torjuttava ja vesakko raivattava varhaisperkauksen yhteydessä. Lopuksi taimikko on vielä harvennettava sopivaan kasvatustiheyteen.
Työtä on paljon, ja osa työvaiheista, kuten heinäntorjunta, voi olla tarpeen toistaa useampana vuotena. Tässä kohti ei kuitenkaan kannata heittäytyä laiskaksi.
”Viivästynyt taimikonhoito hidastaa ja heikentää puuston kasvua ja siirtää tulevia hakkuita – ja sitä mukaa puunmyyntituloja”, Linnala muistuttaa.
Toisaalta jokainen työvaihe maksaa, tekipä työn itse tai teetti sen jollakulla toisella. Jotta kulut saadaan minimoitua, pitää työt ajoittaa oikein.
On turha perata taimikkoa vielä siinä vaiheessa, kun tiheys ja lehtipuuvesakko eivät haittaa kasvatettavia taimia. Toisaalta jo 2–3 vuoden viivästys voi vaikuttaa merkittävästi puuston tulevaan kehitykseen ja sitä kautta hakkuutuloihin. Joten milloin on oikea aika toimia?
Silmä harjaantuu metsässä
Kuopiolaisesta Markku Hämäläisestä tuli metsänomistaja vuonna 1994, kun hän osti isältään Konnevedellä sijaitsevan metsäpalstan. Siitä lähtien hän on opiskellut innokkaasti metsänhoitoa.
”Osallistun alan kursseille aina, kun mahdollista. Nyt olin sopivasti tilallani taimikoita raivaamassa ja pääsin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.”
Tämänkertaisessa kurssissa Hämäläistä kiinnosti erityisesti mahdollisuus päästä maastoon tutustumaan erilaisiin taimikkokohteisiin ja pohtimaan, mitä siellä on tehty ja mitä vielä pitäisi tehdä. Hän uskoo, että silmä harjaantuu parhaiten metsässä.
”Kyllähän sitä teoriaa on helppo pälpättää.”
Jussi Linnala johdattaa kurssilaiset ensimmäiselle kohteelle. Kulottunut heinä huojuu vyötärön korkuisena. Siellä täällä kasvaa jokunen yksittäinen koivu ja kuusi.
”Minkälaisia ajatuksia tämä kohde teissä herättää? Selvästi täällä on aikanaan tehty päätehakkuu, mutta mitä on tehty sen jälkeen?” Linnala kysyy.
Hämäläinen katselee ympärilleen. Hänestä näyttää totta puhuen siltä, ettei palstalla ole tehty mitään. Jokunen kuusi on saatu kasvuun, mutta ainakin heinäys näkyy unohtuneen pahan kerran.
Heitteillejättö näkyy
Paljastuu, että Hämäläinen on arvioineen oikeassa. Linnala viittoo kohti läheistä puhelinmastoa.
”Nyt ollaan operaattorin mailla. Tämä ei ole metsämaata, eivätkä tätä koske metsälain velvoitteet.”
Heinikossa kurssilaisille kirkastuu, mikä on lopputulos reheväpohjaisella uudistusalalla, jos se jätetään oman onnensa nojaan. Vuosien heitteillejätön jälkeen uuden metsän alkuun saattamisessa on iso urakka.
Muokkaus ja uudet taimet, on Linnalan kanta. Kurssilaiset innostuvat pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja.
”Jos tuotaisiin lampaita ja täydennysistutettaisiin kuusella”, joku ehdottaa.
”Voisi olla hankalaa”, arvelee toinen.
”Niin, se vaatisi ne lampaat.”
”Lampaat ja ison kuokan.”
Kantovesoista ei tule metsää
Ensimmäisellä maastokohteella ei mittakeppejä kannata kaivaa esiin, sillä taimia ei ole. Toisella kohteella näyttää jo hieman paremmalta.
”Jakaannutaan ryhmiin, joista jokainen ottaa muutaman koealan. Laskekaa puulajeittain ja kirjatkaa tulokset muistiin”, Linnala ohjeistaa.
Hämäläisen ryhmä, johon hänen lisäkseen kuuluvat Mari ja Jari Suuronen sekä Ilpo Pellinen, ryhtyy työhön. Ensimmäisellä koealalla kuusia on seitsemän ja koivuja 11.
Vaikuttaa siltä, että toiselle palstalle kuusia on aikanaan istutettu. Osa taimista on kuitenkin kuollut heinän alle, minkä vuoksi nykyinen taimikko on jonkin verran alle suositeltavan istutustiheyden (1 800 tainta hehtaarilla). Kuusten lisäksi palstalla kasvaa koivua ja haapaa.
”Mitä mieltä olette, voisiko tänne jättää koivua”, Jussi Linnala kysyy.
Kysymys ei ole niin helppo kuin äkkiseltään luulisi. Oikeaa vastausta varten on kurkistettava koivun tyvelle. Käy ilmi, että osa koivuista on syntynyt luontaisesti siemenestä, osa sen sijaan on lähtenyt vesomaan kannoista.
”Jättäisin pienet, siemensyntyiset koivut. Kantovesat ottaisin pois”, Markku Hämäläinen ehdottaa.
Linnala nyökkää. Kantovesoista ei metsää rakenneta. Mitä raivauksen ajankohtaan tulee, ryhmä on yksimielinen: mieluummin heti kuin kohta.
Yllätys koealalla
Linnala kiinnittää kurssilaisten huomion vielä kahteen lähellä kasvavaan isoon haapaan. Jos niitä ei kaulata, ne puskevat taimikkoon jatkuvasti uusia taimia. Koska haavalla ei juuri ole kysyntää, sitä ei kannata kasvattaa kuusikossakaan. Männiköstä haavanvesat kannattaa hävittää, koska ne toimivat väli-isäntänä männynversoruosteeksi kutsutulle sienitaudille. Sieni vioittaa ja tappaa männyn vuosikasvaimia ja aiheuttaa kasvutappiota ja laatuvikaa.
Kolmannella ja neljännellä maastokohteella metsätyyppi muuttuu. Kuuset ja koivut antavat tilaa männyille. Noin kahdeksanvuotiaat taimet kurottavat latvojaan parin metrin korkeuteen.
Taimet näyttävät laadukkailta ja niitä on paikoin jopa liian runsaasti, mutta Hämäläistä mietityttää.
”Näyttää siltä, että mäntyjä ei ole harvennettu ollenkaan. Koivut on sen sijaan otettu pois kokonaan niin, että taimikkoon on paikoin jäänyt aukkoja.”
Kenties metsuri on tehnyt ratkaisunsa hirvien vuoksi? Koivut saattaisivat houkutella niitä taimikkoon.
Linnalan mukaan karu maa ei varsinaisesti ole koivulle paras mahdollinen, mutta hän on Hämäläisen kanssa samaa mieltä siinä, että tasaisuuden nimissä niitä olisi voinut taimikkoon jättää.
Taimia onkin liikaa
Viereisellä palstalla Hämäläisen ryhmä ryhtyy ottamaan jälleen uutta koealaa.
”20, 21, 23… hetkinen! Nyt teki metsuri meille källin!”
Tiheässä kylvötuppaassa kaikki taimet eivät olleetkaan kannossa kiinni.
Mutta onko metsuri kuitenkin jättänyt taimikon liian tiheäksi? Koealamittausten mukaan runkoluku huitelee noin 4 000 taimessa per hehtaari.
”Kemera-lain mukaan tiheys saisi taimikon harvennuksen jälkeen olla 3 000 runkoa hehtaarilta, joten siltä osin tämä ei täytä kriteerejä”, Linnala sanoo.
Periaatteessa taimikon tulisi harvennuksen jälkeen selvitä ensiharvennukseen asti ilman toimenpiteitä. Nyt näyttää siltä, että vähintään ennakkoraivaus on tehtävä, ennen kuin moto voidaan päästää leimikkoon.
”Jos katsotte latvoja, näette, miten lähellä ne ovat toisiaan. Kasvu kärsii varmasti, kun puut ovat liian lähellä toisiaan”, Linnala sanoo.
Merkitty taimi erottuu
Aina taimettuminen ei ole tasaista. Riittävän monet koealat antavat taimitilanteesta puolueettoman tuloksen mutta vain, jos ne on otettu ilman etukäteisharkintaa.
”Kävelkää siihen pisteeseen, josta aiotte koealan ottaa. Ottakaa lakki päästä, heittäkää se ja mitatkaa koeala siitä, mihin lakki putoaa”, Linnala opastaa.
Hämäläinen tekee työtä käskettyä. Koeala osuu kohtaan, josta taimia ei löydy yhtäkään.
On kuin näkymätön käsi olisi jakanut taimikon kahteen osaan. Alaosaa peittää täystiheä taimikko, yläkulma sen sijaan ammottaa tyhjyyttään.
Taimeton ala on pienehkö, vain joitakin aareja. Linnalan mukaan jatko on kiinni maanomistajan aktiivisuudesta.
”Kyseessä on yksittäinen nurkka, jolle ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Jos päädytään täydennysistutukseen, niin suosittelisin merkkaamaan taimet kepillä, muuten niitä ei ensi syksynä vatukon seasta löydä.”
Kurssin jälkeen Markku Hämäläinen on tyytyväinen. Moni aiemmin kuultu tai itse havaittu oppi on saanut vahvistuksen. On aika kääntää auton keula kohti Konnevettä, jossa oma taimikko odottaa raivaajaansa.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2017.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
