• Apua Kainuun työvoimapulaan? Uudet metsäbiotalouden opinnot alkavat ensi syksynä

    Koulutusyhteistyön avulla täydennetään kainuulaisten osaamispohjaa ja edistetään alan osaajien entistä nopeampaa työllistymistä prosessiteollisuuteen.
    Kainuussa on runsaat puuvarat, joiden hyödyntämistä voidaan edelleen kestävästi lisätä.
    Kainuussa on runsaat puuvarat, joiden hyödyntämistä voidaan edelleen kestävästi lisätä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.6.202216:00
    Suvi Jylhänlehto

    Kainuu on monen mielikuvissa vielä syrjäinen, korkean työttömyyden maakunta. Vuoden 2015 alusta lähtien Kainuussa sekä yritysten liikevaihto että työntekijämäärät ovat kuitenkin kasvaneet tasaisesti. Osaavan henkilöstön rekrytointi on Kainuussa vaikeampaa kuin muissa maakunnissa.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Oulun yliopistolle yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Kajaanin yliopistokeskuksen kanssa strategisen rahoituksen Biokainuu-hankkeelle. Sen tavoite on tukea biotuotetehtaan investoinnin toteutumista ja metsäbiotalouden muuta teollista toimintaa tutkimuksen ja kehityksen avulla sekä vahvistamalla alan osaamista.

    Koulutusyhteistyön avulla täydennetään kainuulaisten osaamispohjaa ja edistetään alan osaajien entistä nopeampaa työllistymistä prosessiteollisuuteen, Oulun yliopiston professori ja BIOKAINUU-hankkeen johtaja Riitta Keiski toteaa tiedotteessa.

    Tavoitteena Kainuussa on, että yksityinen ja julkinen sektori saavat kehitystarpeidensa mukaista osaavaa työvoimaa.

    ”Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan lisää yritys- ja aluetarvelähtöistä koulutusta, jolla on nopea vaikutus yritysten osaamispääomaan ja toimintaan. Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi myös olemassa olevan henkilöstön osaamista on kehitettävä”, Keiski sanoo.

    Ensimmäiseksi hanke aloittaa verkkopohjaisten koulutusmoduulien tarjoamisen kainuulaisille yrityksille, ammattikorkeakoulujen henkilöstölle, tutkimuslaitosten tutkijoille ja muulle henkilöstölle sekä muillekin alasta kiinnostuneille.

    Kainuussa on runsaat puuvarat, joiden hyödyntämistä voidaan edelleen kestävästi lisätä. Maakunnan puuston vuotuinen kasvu on 6,9 miljoonaa kuutiometriä, ja siitä hyödynnetään tällä hetkellä 60 prosenttia.

    Keiskin mukaan erityisesti korkean jalostusasteen tuotteita voidaan kehittää ja hyödyntää kiertotalouden periaatteiden mukaisesti kaikki puun jalostuksessa syntyvät sivuvirrat.

    Metsäbiotalouden opinnot suoritetaan ohjattuina verkko-opintoina. Ensimmäiset opinnot ovat tarjolla syksyllä 2022.

    Artikkelin aiheet
    metsäbiotalous
    koulutus
    Kainuu
    Biokainuu-hanke
    työvoimapula
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa