Kädentaitajan korutkin ovat tuohesta. Otsapanta on Karjalasta. Kirpputorilta löydetyn asun täydentää vanhasta verhosta ommeltu hame. Kuva: Ritva Tuomi
Kansanmuusikko Minna Hokka valmistaa omin käsin paimensoittimia – Katso videolta, miten tuohitrumpetti soi!
Moderni paimentyttö Minna Hokka tekee taidetta ja musisoi. Materiaalia tuohisoittimiin ja taideteoksiin hän saa kotitilansa metsästä Koskella.Tilaajalle
Kuva: Ritva TuomiMinna Hokka hymyilee muistellessaan puhuttelevia hetkiä metsässä. ”Otin päivätorkut sammalpedillä. Kun heräsin ja avasin silmäni, huomasin peuran katselevan minua muutaman metrin päästä. Katselimme toisiamme pitkään. Kohtaamisesta syntyi myöhemmin Peuranainen-pajuteos.”
Äänimuistoissaan Minna matkaa Itä-Suomeen. Lehmänkellon kilkatus tuohenkiskonnan lomassa on jäänyt lähtemättömästi mieleen.
”Äitini kertoi minun olleen jo alle kouluikäisenä innokas nikkari. Olin kai kymmenvuotias, kun vierailimme perheen kanssa Virossa erään kasvitaiteilijan ateljeessa. Riivityistä osmankäämin lehdistä loihditut veistokselliset muodot innostivat minuakin kokeilemaan taiteen tekemistä luonnon antimista.”
Minnan lapsuudenkodin vieressä on pieni havumetsä, jonka vanhin puu on yli 300-vuotias.
”Otin tavakseni vetäytyä silloin tällöin pikkumetsään. Aluksi virittelin narusta kangaspuut puiden väleihin ja kudoin risuista, ruohoista ja varvuista erilaisia pintoja. Vähitellen opin ilmaisemaan itseäni kasvien kautta yhä monipuolisemmin.”
Oman polun etsimistä
Minna kasvoi Turun läänin Koskella 1540-luvulta peräisin olevalla sukutilalla. Hänellä on kaksossisko sekä kaksi muuta sisarta.
Lukion jälkeen Minna opiskeli seikkailuohjaajaksi ja vuosituhannen vaihteessa puuartenomiksi. Huonekalujen suunnittelu ja työt teknisenä piirtäjänä ja keittiökalusteiden kasaajana eivät kuitenkaan tuntuneet omilta. Sen sijaan perinteiset kädentaidot, taiteen tekeminen luonnonmateriaaleista sekä melonnanohjaajan työt tuntuivat mielekkäiltä.
Kun kädentaitoihin lisätään lapsuuden soittoharrastus pianolla ja viululla sekä jo alakoulussa rakennettu kannel, päästään lähemmäksi tämän päivän taiteilijaa tuohitorvineen.
”Olin pieni tyttö, kun veistin isän kanssa ensimmäisen pajupillini. Kului 15 vuotta, ennen kuin pääsin turkulaisen soitinrakentajan Jarkko Aallonloiskeen oppiin.”
Mestarin perusteelliseen opetukseen kuuluivat materiaalien hankinta, turvalliset työotteet, niksit ja tarinat.
Tuohikerrokset liimataan puolet edellisen kerroksen päälle. Kierrokset kiristetään ja torvi käyristetään muotoonsa ennen liiman kuivumista. Torven voi tehdä myös ilman liimaa, jolloin sen voi tarvittaessa rullata pieneen tilaan. Kuva: Ritva TuomiPaimensoittimien viestinviejä
Vuonna 2007 Minna Hokka sai Suomen Kulttuurirahastolta apurahan paimensoitinten opiskeluun. Rakentamisessa hän käytti Timo Leisiön väitöskirjaa Suomen ja Karjalan vanhakantaiset torvi- ja pillisoittimet vuodelta 1983.
Kaikki kirjan esittelemät 120 puhallinsoitinta olivat ensimmäistä kertaa näytteillä keväällä 2010. Minnan soitinkokoelmaan kuuluu myös muutama inkeriläinen paimensoitin, jotka kuuluisa kansanmuusikko Teppo Repo ehti opettaa oppipojalleen Jarkko Aallonloiskeelle 1950-luvulla.
Taidon jakaminen ja konsertit ovat tärkeässä roolissa historian kertaamisessa. Niiden avulla menneiden aikojen elämä tulee helpolla ja kiinnostavalla tavalla lähemmäksi nykyaikaa.
Itse tehtyjä puhallinsoittimia käytettiin aikanaan karjan paimentamisessa, metsästyksessä sekä viestinnässä. Konserteissa Minna esiintyy yleisön toiveiden mukaan. Usein ohjelmistossa on sekä kansanlauluja että iskelmiä.
”Ohjaan usein työpajoja lapsille leireillä tai jaan taitojani kaikenikäisille osana jotakin isompaa tapahtumaa. Myös aikuiset ovat nykyään entistä kiinnostuneempia soittimista.”
Viime kesänä hän vieraili Yhdysvalloissa Michiganin Hancockissa. Finlandia Universityn alaisuudessa toimiva Amerikansuomalainen perinnekeskus pestasi hänet pariksi viikoksi ohjaamaan perinteisten puhallinsoitinten rakentamista.
”Työpajoissa, musiikkiesityksissä ja epävirallisissa keskusteluissa paikalliset ihmiset osoittivat suurta kiinnostusta ja arvostusta taitojani kohtaan.”
Soittaminen vaatii lihaksia
Muinaisten soittimien rakentaminen on mielenkiintoinen, ekologinen ja edullinen harrastus. Muutaman työkalun avulla puuta voi työstää tarpeen mukaan, ja materiaaliksi käy mikä tahansa puulaji. Entisajan paimenet tekivät soittimensa yleensä tuoreista, pehmeistä puulajeista kuten lepästä, haavasta tai pajusta. Minna tekee soittimet kuivasta puusta.
”Parin soittimen kohdalla puhalsin ja kiroilin pitkään, ennen kuin onnistuin saamaan niistä äänen.”
Jos itse tehty puhallinsoitin ei soi kunnolla, syitä löytyy yleensä sekä soittimesta että soittajasta. Soitinrakennus- ja soittotaitojen jatkuva kehittäminen on tarpeen, jotta soittaminen alkaa sujua.
Ruotsissakin huilunrakennuskursseilla käynyt Minna myöntää, että laulu itkevästä huilusta on totta. Onnistuneen huilun rakentaminen vaatii huolellista paneutumista.
”Trumpettisoittimissa kannattaa kiinnittää huomiota puhalluspään muotoiluun ja soittotekniikan optimointiin sekä soittamiseen tarvittavien lihasten kehittämiseen.”
Erilaisia soitinmateriaaleja, rakenteita ja puhallustekniikoita yhdistelemällä voi saada aikaan loputtomasti erilaisia ääniä. Mitä pidempi soitin, sitä matalampi ääni, ja päinvastoin. Naudansarvet ovat vanhimpia trumpettisoittimiamme, niitä käytettiin jo pronssikaudella.
”Vielä 1800-luvulla paimenet töräyttelivät niillä pedot pois pihapiiristä”, Minna kertoo.
Tuohitorvilla on musisoitu ainakin tuhannen vuoden ajan, ja puurunkoiset torvet omaksuttiin keskiajalla.
Vuodenkierron mukaan
Vuodenaika määrää soittimien materiaalien keruun ajankohdan. Pajun ja lepän kuoresta rakennettavia soittimia lukuun ottamatta materiaalit voi kerätä varastoon ja käyttää myöhemmin.
”Kevättalvella kerätään järviruo’ot, alkukesällä tehdään pajupillit. Pari viikkoa ennen ja jälkeen juhannuksen kiskotaan tuohi. Elonkorjuun aikana kerätään rukiinoljet pilleihin, syyskuussa karhunputket. Ennen vanhaan teurastus tehtiin usein syksyllä, joten silloin sai nautojen sarvia ja sikojen virtsarakkoja soittimiin.”
Tuohitorvea tehtäessä vastakiskottu, pehmeä tuohi on helppo kiertää torveksi, kun taas kuivunut tuohi on notkistettava kuumassa vedessä. Ennen rullausta tuohi puhdistetaan, ja sen näkyvä reuna leikataan siistiksi saksilla. Aloituspää ohennetaan ja kavennetaan pariin senttimetriin noin 20 sentin matkalta. Torven ilmatiiviys taataan liimalla.
”Kun koivu on valkorunkoinen ja kupruton, niin hyvä tulee. Priimaa tuohta on vaikea löytää nykyisin.”
Puusta valmistettu torvi tehdään muotoilemalla ensin ulkopuoli. Sitten kappale halkaistaan kirveellä, puukolla tai vannesahalla ja koverretaan puolikkaat kourutaltalla. Kuppimaiseksi muotoillun puhalluspään jälkeen ilmakanava on muutaman sentin matkalla ohuempi, noin kuusi milliä halkaisijaltaan. Sen jälkeen koverrus myötäilee soittimen ulkomuotoja. Koverretut puoliskot liimataan yhteen ja puristetaan toisiaan vasten narusidoksella.
Jatkuvaa kasvatusta
Minna Hokka muutti takaisin Koski Tl:ssä sijaitsevalle kotitilalle puolisonsa kanssa vuonna 2008. Hän omistaa siskojensa kanssa 52 hehtaaria metsää, jota hoidetaan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Yhden siskon mies viljelee tilan peltoja.
Vuonna 2011 Minna Hokka kävi Erkki Lähteen pitämän jatkuvan metsänkasvatuksen kurssin. Minna on sitä mieltä, että avohakkuisiin perustuva metsänhoito tuottaa vain pahaa mieltä, vaikeakulkuista maastoa ja rumia maisemia.
”Metsä, josta itse saan voimaa, on luonnontilainen. Sen sijaan avohakkuun jälkeiset raiskiot tai viivasuorien ojien halkomat ankeat puupellot nostavat verenpainetta.”
Tilan omassa metsässä on pari luonnonlähdettä, ja siellä kasvaa paljon sieniä ja marjoja.
Kaikkia oman metsän koivuja perinnetaiteilija ei haluaisi kuoria soittimien rakennusaineiksi, joten hän toivoo yhteistyökumppaneiksi metsänhoitoyhdistyksiä, isojen metsätilojen omistajia ja puunostajia. Myös Turussa asuva tuttu tuohitaiteilija kaipaa lisää tuohta, jotta taitojen jakaminen ryhmille olisi mahdollista.
Minnalla on monenlaisia suunnitelmia kotitilan kunnostamisesta kurssikeskukseksi.
”Pillien ja torvien rakentaminen on hyvin harvinainen taito, jota arvostetaan ulkomailla. Olen ohjannut soitinrakentamista japanilaisille, jotka olivat aivan haltioissaan.”
Perinteen pitäminen elävänä onnistuu Minnan mukaan vain yhteistyöllä. Kun perinteisten puhallinsoitinten rakentajat ja soittajat onnistuvat vahvistamaan yhteisöllisyyttään, pillit ja torvet voitaisiin saada Unescon maailmanperintöluetteloon.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2020.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
