• Sellun viennin arvo laski 11 prosenttia, vaikka määrä kasvoi 12 prosenttia

    Kiinaan Suomen vientisellusta meni 36 prosenttia viime vuonna.
    Suomen tavaraviennin arvosta metsäteollisuustuotteiden osuus oli 19 prosenttia viime vuonna.
    Suomen tavaraviennin arvosta metsäteollisuustuotteiden osuus oli 19 prosenttia viime vuonna. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä
    5.10.202015:30
    Juha Kaihlanen
    Kiinaan meni suomalaisilla tehtailla valmistetusta vientisellusta 36 prosenttia. Aikakauslehtipaperia vietiin Suomesta arvollisesti eniten Yhdysvaltoihin viime vuonna.
    Kiinaan meni suomalaisilla tehtailla valmistetusta vientisellusta 36 prosenttia. Aikakauslehtipaperia vietiin Suomesta arvollisesti eniten Yhdysvaltoihin viime vuonna. Kuva: Jukka Pasonen

    Sellun vientihinta laski viime vuonna roimasti.

    Valkaistun sulfaattisellun viennin määrä kasvoi viime vuonna 12 prosenttia, mutta viennin arvo heikkeni silti lähes saman verran eli 11 prosenttia edellisestä vuodesta, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo.

    Kaikkiaan metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laski reaalisesti edellisestä vuodesta kuusi prosenttia 12,47 miljardiin euroon. Suomen tavaraviennin arvosta metsäteollisuustuotteiden osuus oli 19 prosenttia ja tärkeimmän metsäteollisuuden tuoteryhmän eli paperin osuus kuusi prosenttia.

    Euroopan osuus Suomen metsäteollisuuden viennistä oli 62 prosenttia ja Aasian reilu viidesosa. Metsäteollisuustuotteiden vientituloista 14 prosenttia tuli Saksasta, yhdeksän prosenttia Kiinasta ja seitsemän prosenttia Britanniasta, Luken yliaktuaari Eeva Vaahtera sanoo.

    Massa- ja paperiteollisuuden viennin arvo ylsi 9,70 miljardiin euroon. Massan vientiarvo oli 2,38 miljardia euroa, ja se muodosti vajaan viidenneksen metsäteollisuuden vientituloista.

    Viedystä massan arvosta 90 prosenttia oli valkaistua sulfaattisellua. Suurin asiakasmaa oli Kiina, minne myytiin 36 prosenttia sellusta.

    Paperin vienti laski kahdeksan prosenttia 4,02 miljardiin euroon. Se kattoi metsäteollisuuden vientituloista kolmanneksen. Hienopaperin viennin arvo laski kymmenen ja aikakauslehtipaperin neljä prosenttia.

    Hienopaperin vientituloista vajaa neljäsosa tuli Saksasta. Aikakauslehtipaperia vietiin arvollisesti eniten Yhdysvaltoihin.

    Kartongin vientiarvo laski kaksi prosenttia 2,86 miljardiin euroon. Saksasta kertyi 14 prosenttia kartongin vientituloista.

    Puutuoteteollisuuden tuotteita vietiin Suomesta maailmalle viime vuonna 2,76 miljardin euron arvosta, mikä oli reaalisesti viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän.

    Sahatavaran vienti putosi seitsemän prosenttia 1,73 miljardiin euroon. Suurin sahatavaran ostaja oli Kiina, jonne laivattiin 12 prosenttia viennistä.

    Vanerin vienti väheni reilun kymmenyksen 0,50 miljardiin euroon. Vanerista 18 prosenttia päätyi Saksaan.

    Metsäteollisuustuotteita tuotiin Suomeen 1,50 miljardin euron arvosta, mikä oli reaalisesti seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Puisten huonekalujen osuus metsäteollisuustuotteiden arvosta oli 19 prosenttia, paperi- ja kartonkijalosteiden 17 ja valkaistun sulfaattisellun 12.

    Merkittävimmät tuontimaat olivat Ruotsi, Viro ja Venäjä.

    Artikkelin aiheet
    sellun vienti
    metsäteollisuus
    Suomi
    Luonnonvarakeskus
    paperin vienti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle