
Poliisi sai ilmoituksen tulipalosta Porin Konepajanrannassa torstain ja perjantain välisenä yönä noin kello 1.30. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle historiallinen Isosannan saha oli jo ilmiliekeissä.
Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa, että se jatkaa rikosasian selvittämistä kuulustelemalla asianosaisia ja silminnäkijöitä sekä selvittää teknisellä tutkinnalla yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa tarkempaa palon syttymissyytä.
Tulipalon syttyessä rakennuksessa ei ollut ihmisiä, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.
Vuonna 1922 valmistuneessa rakennuksessa toimi yksi Suomen ensimmäisistä höyrysahoista. Saha kuului Porin teollisuusmaisemaan, joka on yksi Museoviraston inventoimista valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
