• Karhu hyökännyt metsästäjän kimppuun sekä Suomessa että Ruotsissa – ”Karhunmetsästys on vaativa laji”

    Metsästäjät tietävät, että karhu on aina vaarallinen. Silti karhunmetsästyksen yhteydessä voi tapahtua onnettomuuksia.
    Tilaajalle
    Karhujahti voi olla vaarallista, sillä karhu puolustautuu viimeiseen asti ja on liikkeissään nopea. Kuvituskuva, kuva ei liity tapauksiin.
    Karhujahti voi olla vaarallista, sillä karhu puolustautuu viimeiseen asti ja on liikkeissään nopea. Kuvituskuva, kuva ei liity tapauksiin. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Erä
    28.8.202514:00
    Eija Vallinheimo

    Maanantai-iltana Posiolla karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun karhunmetsästyksen aikana. Myös Ruotsissa on tapahtunut viime perjantaina onnettomuus, jossa karhu on hyökännyt karhunmetsästäjän päälle.

    Svensk Jakt kertoo, että hyökkäyksessä metsästäjän vasen käsivarsi murskaantui, kun karhu ryntäsi hänen kimppuunsa ja puri käden lähes irti. Metsästäjä kertoo, että oli ollut varma, että karhu oli jo kuollut, kun se yhtäkkiä hyökkäsi hänen kimppuunsa.

    ”Ilman tovereideni viisaita toimia asiat olisivat voineet mennä hyvin huonosti”, karhunmetsästäjä kertoo Svensk Jaktille.

    ”Onnettomuudet ovat tuskin koskaan aivan samanlaisia tapahtumina, mutta ovat varmastikin tilanteina aina yllätyksellisiä, koska karhu on nopea ja vahva eläin, joka puolustautuu viimeiseen asti tällaisessa tilanteessa”, arvioi riistakeskuksen erikoissuunnittelija Harri Norberg,

    ”Karhunmetsästys on vaativa laji ja karhu ei välttämättä kuole heti ensimmäiseen laukaukseen, vaikka olisi saatu hyväkin osuma”, Norberg toteaa.

    Nordberg sanoo, että loukkaantunut tai haavoittunut karhu on aina vaarallinen ja sen toki metsästäjät hyvin tietävät. Siitäkin huolimatta karhunmetsästyksen yhteydessä voi joskus tapahtua tämänkaltaisia onnettomuuksia.

    Myös Metsästäjäliiton karhunmetsästysohjeessa muistutetaan, että karhun metsästys poikkeaa muusta suurriistajahdista, sillä karhun liikkeet eivät ole ennalta-arvattavia.

    ”Älä herpaannu hetkeksikään, vaan ole koko ajan valmiina toimintaan”, ohjeessa muistutetaan.

    ”Loukkaantunut tai haavoittunut karhu on aina vaarallinen.”

    Harri Norberg

    Riistakeskuksen mukaan karhunmetsästyksen yhteydessä tapahtuneet onnettomuudet ovat kuitenkin erittäin harvinaisia suhteessa siihen, kuinka paljon karhuja on pyydetty ja kuinka paljon pyytäjiä karhuja on metsästämässä.

    Karhua saa tällä hetkellä metsästää vain poronhoitoalueella, jossa määritellystä karhukiintiöstä on jäljellä vielä itäisellä poronhoitoalueella 46 karhua ja läntisellä poronhoitoalueella seitsemän karhua.

    Lisää aiheesta
    • Riistakeskuksen karhusaaliskartan mukaan Posiolla ammuttiin maanantaina uroskarhu. Kuvituskuva.

      Erä | IS: Karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun Posiolla

    • Syksyn karhujahti jää tänä vuonna kokonaan väliin poronhoitoalueen ulkopuolella.

      Erä | Tänä vuonna karhu on hyökännyt ihmistä kohti jo pariin otteeseen – päällekäynnit ovat silti harvinaisia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    karhu
    metsästäjä
    Riistakeskus
    onnettomuudet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle