• Tiesitkö, että kivipinojen kasaaminen retkeilyalueille on lailla kielletty?

    Retkeilyreiteillä ja varsinkin maiseman korkeimmilla kohdilla näkee kulkijoista kertovia kivikasoja. Retkestä tai vaelluksesta ei kuitenkaan saisi jäädä luontoon mitään jälkiä, muistuttaa Yle.
    Kivistä kasattu röykkiö Mallan kansallispuistossa. Kivikasoja näkee etenkin tuntureissa.
    Kivistä kasattu röykkiö Mallan kansallispuistossa. Kivikasoja näkee etenkin tuntureissa. Kuva: Sanne Katainen / VL-arkisto
    Metsä
    5.9.201816:27
    Elina Lampela

    Omaa käyntiä merkkaava muistomerkki on parempi jättää tekemättä luontoon. Rakennelmien tekeminen sekä luonnonoloihin ja maisemaan epäedullisesti vaikuttavat teot ovat kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla lailla kiellettyjä, uutisoi Yle.

    Metsähallituksen Lapin Luontopalvelujen tiedottaja Pirjo Rautiainen kertoo, että esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa kivien kasaaminen on jo vahingoittanut tunturin luonnollisia, roudan tekemiä kuviomaita.

    Kivien pinoamisella voi myös vahingoittaa muinaisjäännöksiä. Kivien siirtäminen voi tuhota esimerkiksi Lapin ja Lannan rajamerkkejä, joista osa on tehty jo 1700-luvulla.

    ”Kivien kasaaminen niihin tai niiden viereen ja kivien ottaminen rajamerkeistä on todella väärin. Se on myös muinaismuistolain mukaan kiellettyä”, Rautiainen sanoo.

    Kivien siirtäminen voi tuhota myös muinaisia purnuja eli säilytyskuoppia.

    Kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna 3,1 miljoonaa kertaa. Kävijämäärät kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla ovat viime vuosina kasvaneet.

    ”Jos edes kymmenen prosenttia kasaa tötterön tunturin laelle, siellä on niitä aika paljon”, Rautiainen sanoo.

    Kivipinojen sijaan kannattaa retkillä pitää mukana kynä, jolla kirjaa oman nimen ja terveiset autiotuvan, laavun tai luontokeskuksen vieraskirjaan.

    ”Kun ihminen menee luontoon, periaatteena pitäisi olla älä jätä itsestäsi jälkeä”, Rautiainen sanoo.

    Yle listaa uutisessaan myös muita tärkeitä retkeilijän käytössääntöjä.

    Artikkelin aiheet
    retkeily
    kansallispuisto
    luonnonsuojelu
    kivipino
    ympäristönsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?