

Pohjois-savolaisessa puunkorjuuta ja metsänuudistamistöitä urakoivassa Pekka Hakkarainen oy:ssä valmistaudutaan tulevaan 60-vuotisen toiminnan merkkivuoteen epävarmoissa tunnelmissa.
”Puunkysyntä ratkaisee sen mihin suuntaan tässä ollaan menossa. Se, että sellutehtaita seisoo ja energiapuuta makaa varastoissa ei vaikuta lupaavalta”, toimitusjohtaja Jussi Hakkarainen sanoo.
Viivästynyt talventulo ja sorateiden syyskelirikko hankaloitti puunkorjuun lisäksi myös puunkuljetuksia. Lisäongelmia aiheutui myös Teboilin polttoaineen jakelun keskeytymisestä.
”Asiakaskortteja on tilattu eri toimittajilta ja neuvoteltu sopimuksista.”
Kyseessä ei ole aivan vähäinen asia, sillä Hakkaraisen mukaan Teboil on toimittanut polttoaineita Pohjois-Savon alueelle vuosittain viisi miljoonaa litraa.

Jussi Hakkaraisen isän Pekka Hakkaraisen vuonna 1966 perustaman yrityksen liikevaihdosta 95 prosenttia tulee puunkorjuusta. Loppuosa kertyy metsänuudistamistöistä, maan muokkauksista ja pienin määrin myös taimien istutuksista.
”Korjaamme puuta neljällä ketjulla kahdessa vuorossa ja kaksi kaivuria on maanmuokkaustöissä.”
Yritys toimii Iisalmen sahojen sekä Binderholz Nordic oy:n sopimusurakoitsijana. Pääosa korjuukohteista on päätehakkuita ja toisia harvennusleimikoita.
”Se, että sahoilla menee toistaiseksi kohtuullisen hyvin, on auttanut meitä pärjäämään.”
”Se, että sahoilla menee toistaiseksi kohtuullisen hyvin, on auttanut meitä pärjäämään.”
Energiapuun osalta tilanne ei ole yhtä valoisa. Vuoden takaisesta huippukysynnästä on tultu alas.
Kovan kysynnän aikana energiapuusta maksettava hinta karkasi ylös.
”Ostamme energiapuuta tekemiltämme päätehakkuilta keräämällä hakkuutähteet ja toimitamme Kaskihake oy:lle.”
Hakkarainen perustelee hakkuutähteiden keräämistä sillä, että se helpottaa uudisalan muokkaus- ja istutustöitä. Oleellista on, että hakkuutähteet kerätään vasta kuivatuksen jälkeen, jolloin neulaset ennättävät karista. Tähteitä ei myöskään kerätä karuilta mailta.
”Korjaamme puuta neljällä ketjulla kahdessa vuorossa ja kaksi kaivuria on maanmuokkaustöissä.”
Yritys työllistää keskimäärin 18 työntekijää, kuljettajia ja pari metsuria istutustöihin. Yritys aloitti koneellisen istutuksen 20 vuotta sitten korvaamaan työvoimapulan.
”Vaikka koneellisen istutuksen jälki on jopa parempi metsurityöhön verrattuna, se ei ole yleistynyt. Yksi syy siihen on se, ettei se sovellu kiviseen maastoon.”
Koneellisen istutuksen alasajoon vaikutti myös se, että työvoimapula katosi Virosta ja Baltiasta tulleiden vierastyöntekijöiden myötä.

Metsätalousinsinööriksi opiskelleella Hakkaraisella on itsellään kokemusta koneiden kanssa pelaamisesta poikavuosista asti. Isänsä perustamaan yritykseen hän tuli vuonna 2006 Metsäliiton ostomiehen paikalta ja aloitti motokuskina ennen siirtymistä toimitusjohtajaksi 2009.
”Tarvittaessa toimin edelleen tuuraajana kuljettajalle, joka on jostain syystä estynyt pääsemään töihin.”
Työntekijäasiat ovat viisi vuotta sitten tapahtuneiden eläköitymisten jälkeen kunnossa. Nuoria kuskeja palkattiin Toivalan metsäkoulusta harjoittelun kautta ja lopputulos oli hyvä.
Yrityksen käyttämiin Ponssen koneisiin ja palveluihin Hakkarainen on tyytyväinen. Hakkuukoneet vaihdetaan keskimäärin viiden vuoden välein.
”Kun tehdas on lähellä 70 kilomerin päässä, meidän ei tarvitse notkua matkahuollossa odottamassa osia.”
Pitkän ajan huolenaiheista Hakkarainen nostaa esille metsäpolitiikan poukkoilun ja suhdanteiden nopeat vaihtelut.
Nilsiä
Koneellinen puunkorjuu, kuljetukset
Energiapuun hankinta
Metsänuudistamistyöt, maanmuokkaus, istutukset
Henkilökunta: Keskimäärin 18 työntekijää
Liikevaihto: 2,7 euroa vuonna 2024
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
