• Koskinen: Puu säilyy tärkeimpänä energianlähteenä

    Suomalaisten metsävarojen hyvä kasvu ja uusiutuvan energian lisäämistavoitteet luovat hyvät edellytykset metsäenergian käytön lisäämiselle.
    Metsä
    20.7.201222:00
    MT toimitus

    ”Metsävarojemme hyvä kasvu ja uusiutuvan energian lisäämistavoitteet luovat erinomaiset edellytykset metsäenergian käytön lisäämiselle”, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) perjantaina.

    Suomi tuo kaksi kolmasosaa käyttämästään energiasta ulkomailta. Viime vuonna erilaisia energiatuotteita tuotiin 13,5 miljardin euron arvosta.

    ”Suomen tulee pyrkiä eroon etenkin fossiilisista energianlähteistä ja lisätä kotimaista energiantuotantoa. Samalla vähennetään hiilidioksidipäästöjä ja hillitään ilmastonmuutosta. Kun tuontienergiaa korvataan kotimaisella tuotannolla, kohenee myös vaihtotaseemme”, ministeri sanoi.

    ”Metsissämme ja pelloillamme kasvavan biomassan käyttöä energian tuotannossa voidaan lisätä merkittävästi.”

    Puupolttoaineiden osuus suuri

    Koskisen mukaan puuhun pohjautuva energia on ollut ja tulee olemaan tärkein uusiutuvan energian lähteemme. Puupolttoaineilla katettiin hänen mukaansa viime vuonna 22 prosenttia Suomen kokonaisenergian kulutuksesta.

    Huomattava osa tästä syntyy edelleen metsäteollisuuden prosessien sivutuotteena. Suurimmat kasvutavoitteet on kuitenkin asetettu metsähakkeen käytön lisäämiselle.

    Tavoitteena on, että vuonna 2020 metsähaketta käytettäisiin sähkön ja lämmön tuotannossa 13,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tämä merkitsee metsähakkeen käytön lähes kaksinkertaistamista nykyisestä.

    Lisäksi metsäbiomassoilla kaavaillaan olevan merkittävä rooli myös liikenteen biopolttoaineiden valmistuksessa tulevaisuudessa.

    Uusiutuvasta energiasta voi syntyä ponnahduslauta taloudellisesti kannattavalle uudelle ympäristöliiketoiminnalle ja parhaimmillaan luodaan alalle kymmeniätuhansia työpaikkoja.

    Artikkelin aiheet
    uusiutuva energia
    puuenergia
    metsähake
    biopolttoaine
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle