• UPM kasvattanut puuvarastoja lakon aikana ‒ Suomen ainoa sanomalehtipaperia valmistava kone käynnistymässä tiistaina Jämsänkoskella

    Olemme ostaneet puuta koko lakon ajan, ja puuvarat ovat nyt hyvällä tasolla, UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander sanoo.
    Tilaajalle
    UPM:n Jämsänkosken paperitehtaalla Jämsässä puuvarastot pullistelevat. Perjantai-iltana työtaistelun päätyttyä tehtaalla oli vielä hiljaista.
    UPM:n Jämsänkosken paperitehtaalla Jämsässä puuvarastot pullistelevat. Perjantai-iltana työtaistelun päätyttyä tehtaalla oli vielä hiljaista. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.4.202205:00
    Juha Kaihlanen

    Alkuvuonna UPM keskitti hakkuut tukkivaltaisiin leimikoihin, koska Paperiliiton lakon aikana toiminnassa olivat vain saha- ja vaneriteollisuus eli neljä sahaa ja neljä vaneritehdasta.

    Työtaistelun päättyminen ja sellu- sekä paperitehtaiden käynnistyminen tarkoittaa UPM:n hakkuiden laajentamista myös kuitupuuvaltaisiin harvennuskohteisiin sen mukaan, kuinka keliolosuhteet sallivat.

    "Nyt korjuussa kiihdytetään tahtia normaaliin vauhtiin lähiviikkojen aikana", UPM metsäjohtaja Sauli Brander kertoo.

    "Toivottavasti osassa maata pystytään hyödyntämään vielä talven viimeisiä kelejä."

    Kevään kelirikko on toistaiseksi haitannut puunhankintaa pelättyä vähemmän.

    "Pitkään kestäneet yöpakkaset sekä aurinkoiset ja tuuliset päivät ovat kuivattaneet hyvin teitä. Tosin tilanne vaihtelee eri puolilla maata", Brander toteaa.

    UPM on Branderin mukaan ostanut puuta koko lakon ajan. "Lakko ei ole meidän puun ostojen aktiivisuuteen vaikuttanut, ja puuvarat ovat nyt hyvällä tasolla."

    Puuta on sekä pystyvarannoissa että varastoituna tehtailla ja terminaaleissa odottamassa sellu- ja paperitehtaiden käynnistymistä.

    Työtaistelu kesti 112 päivää. Karkeasti laskien UPM:n tehtaiden kuitupuun käyttö Suomessa jää tänä vuonna näin liki kolmanneksen tavallista pienemmäksi.

    Tämän vuoden pienempi puuntarve helpottaa yhtiön sopeutumista uuteen tilanteeseen, minkä puuntuonnin päättyminen Venäjältä on aiheuttanut.

    UPM ostaa Branderin mukaan kaikkia puutavaralajeja. "Erityisesti kysyntää on nyt kesä- ja kelirikkoleimikoille."

    ”Tiistaina meillä pitäisi olla valmius saada Jämsänkoskella paperikone 6 tuotantoon”, tehtaanjohtaja Antti Hermonen sanoo.
    ”Tiistaina meillä pitäisi olla valmius saada Jämsänkoskella paperikone 6 tuotantoon”, tehtaanjohtaja Antti Hermonen sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki

    Paperiliitto ja UPM linjasivat sopimuksen yhteydessä, että työntekijät palailisivat töihin lauantaina kello 14 käynnistyneeseen vuoroon. Tänään maanantaina vuoroissa pitäisi olla jo täysi vahvuus paikalla.

    UPM:n Jämsänkosken tehtaan johtaja Antti Hermonen kertoo, että pitkän katkoksen jälkeen ennen paperikoneen käynnistämistä on muun muassa purettava paljon turvallisuuslukituksia.

    "Lähtökohta on, että tiistaina meillä pitäisi olla valmius saada Jämsänkoskella paperikone 6 tuotantoon."

    Paperikone 6 valmistaa päällystämätöntä aikakauslehtipaperia (sc) ja sanomalehtipaperia, jolle myös Maaseudun Tulevaisuus painetaan.

    Se on Suomessa ainoa sanomalehtipaperia valmistava kone.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    lakko
    paperiteollisuus
    puuvarasto
    Jämsänkoski
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa