• Skogsaktuellt: Rekat kuskaavat pahimmilta alueilta 130 kuormaa myrskypuuta päivittäin, monta kuukautta

    Ruotsissa voimakkaat myrskyt kaatoivat yli 13 miljoonaa kuutiometriä puuta. Nyt puita kerätään vuorokauden ympäri.
    Myrskypuun kerääminen työllistää tukkirekkoja. Kuvituskuva.
    Myrskypuun kerääminen työllistää tukkirekkoja. Kuvituskuva. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.6.202613:22
    Aida Salminen

    Ruotsissa tiet ja rautatiet ovat todellisen koitoksen alaisena, kun yli sata puutavararekkaa kulkee päivittäin pahimmiten kärsineiltä alueilta.

    Voimakkaimmin myrskyt ovat osuneet Taalainmaan ja Gävleborgin maakuntiin.

    Tuhoisat myrskyt Johannes, Anna ja Dave kaatoivat yli 13 miljoonaa kuutiometriä puuta Ruotsissa.

    Puiden keräämisellä on kiire, koska myrskyn kaatamat puut halutaan saada pois metsästä ennen kuin kesän kuumuus lisää lahoamisen ja hyönteistuhojen riskiä.

    Puiden kuljetus rasittaa valtavasti valtion tieverkostoa ja yksityisteitä.

    Teiden vaurioitumisriskin vähentämiseksi Ruotsin liikennelaitos on käynyt tiivistä vuoropuhelua Ruotsin metsähallituksen, maakuntien hallintolautakuntien, Ruotsin yksityisteiden yhdistyksen, metsäteollisuuden ja kuljetusalan kanssa.

    Ruotsin liikennelaitoksen aluejohtaja Anders Selström arvioi, että noin 130 rekallista myrskypuuta ajetaan päivittäin kellon ympäri elokuuhun asti.

    Skogsaktuellt:n juttu: Efter stormarna: 130 virkestransporter per dygn

    Lisää aiheesta
    • Hannes-myrsky aiheutti valtavia tuhoja Suomessa ja Ruotsissa. Pääsiäismyrskyn tuhot jäivät paljon pienemmiksi.

      Metsänhoito | Jälleen mittavia metsätuhoja – pääsiäismyrsky tuhosi puuta Etelä-Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Kun myrskytuhoja tulee paljon kerralla, niiden korjaaminen kestää.

      Metsä | Hannes-myrskyn kaatamaa puuta voidaan joutua jättämään metsään – listi väärää puulajia

    • Hannes-myrsky aiheutti selvästi eniten metsiin liittyviä vahinkoilmoituksia koko 2020-luvulla.

      Metsänhoito | Myrskyt ja metsäpalot uhkaavat metsiä – myös kolmas riski on kasvamassa

    • Sakari Norokorpi toi Hietaniemen sahalle tukkikuorman odottamaan sahausta. Suurin osa puista on kaatunut Hannes-myrskyssä. Lisäksi joukossa on edelliskesänä kaatuneita.

      Rakentaminen ja remontointi | Myrskyn kaatama puu hyötykäyttöön: Sahatavaraa voi teettää pienestäkin tukkierästä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruotsi
    myrskyt
    metsanhoito
    kuljetus
    tieverkostot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa